Hyppää sisältöön

Avovangit kunnostavat pitkospuita ja hoitavat metsiä – Metsähallituksen projektit tarjoavat mielekästä tekemistä ja suunnan tulevaisuuteen

Rikosseuraamuslaitoksen ja Metsähallituksen yhteistyö työllistää avovankeja noin sadan henkilötyövuoden verran. Viime vuosina yhteistyö on laajentunut myös oppilaitosten kanssa.

Metsähallitus uusii noin kilometrin mittaiset Ronkansuon pitkospuut Huittisten vankilassa olevien avovankien kanssa.
Tapio Termonen

Satakunnassa oleva Puurijärvi-Isosuon kansallispuisto saa lisää ulkoilureittiä Huittisten ja Kokemäen rajalle, kun Ronkansuon jo mädäntyneet pitkospuut vaihdetaan uusiin. Metsähallitus tekee työn Huittisten avovankilassa rangaistustaan suorittavien vankien kanssa.

Noin kilometrin mittaista ulkoilureittiä kunnostaa viiden avovangin ryhmä. Tarvikkeina on leveää lankkua ja työkaluina muun muassa moottorisaha, porakone ja vasara. Yksi ryhmään kuuluvista vangeista on Jesse Randell, joka suorittaa vankeusrangaistustaan omaisuusrikoksista.

– Tämä on mukavaa puuhaa luonnon keskellä. Tykkään tästä, Randell sanoo.

Metsähallituksen luontopalvelut työllistää avovankeja koko maassa noin sadan henkilötyövuoden verran. Kohteina ovat pääasiassa virkistysalueet noin sadan kilometrin säteellä avovankilasta.

Monipuolisia töitä luonnon ja luontoharrastajien hyväksi

Kävelyreittien kunnostamisen lisäksi Metsähallitus voi työllistää vankeja muun muassa metsien hoidossa tai esimerkiksi vieraslajien poistossa. Satakunnassa vangit ovat veistelleet myös hirsisen huussin, joka pystytetään kesällä Koskeljärven Uhrattuun Euraan. Lisäksi tiedossa on laavujen kunnostusta Eurajoen Pinkjärvellä.

– Töitä riittää ja ne ovat monipuolisia, sanoo Metsähallituksen kenttämestari Heli Lehti.

Pitkospuut
Ronkansuon reitkeilureitti avataan taas yleisölle, kun pitkospuut on uusittu noin kilometrin matkalla. Kuva: Tapio Termonen / Yle

Kaikki töihin osallistuvat vangit ovat avovankeja. Heidän sijoittamisensa tapahtuu Rikosseuraamuslaitoksen kriteerien mukaan.

Metsähallituksella ei ole työkohteissa minkäänlaista vartijan roolia. Ronkansuon työkohteessa työnjohtajana toimivan Heli Lehden mukaan työskentely vankien kanssa sujuu hyvin.

– Se onnistuu ihan yhtä hyvin kuin muidenkin kanssa.

Vankien työllistäminen on saanut rinnalleen myös ammattikoulutusta

Metsähallituksen ja rikosseuraamuslaitoksen yhteistyö on levinnyt myös eri oppilaitoksiin. Kenttäpäällikkö Anssi Riihiaho Metsähallituksesta kertoo, että oppilaitosyhteistyö on kasvanut muutaman viime vuoden aikana.

Vangit voivat suorittaa oppilaitosyhteistyön avulla näyttöjä opintokokonaisuuksien osista.

– Käytännössä se tarkoittaa sitä, että oppilaitoksista tulee opettaja säännöllisesti käymään työmailla. Tai sitten ne tarjoavat muuten ammattiopetusta näille vangeille, Riihiaho sanoo.

Mies kypärä päässä
Jesse Randell on opiskellut ja tehnyt työtä vankeustuomion aikana. Hän uskoo sen auttavan tulevaisuudessa. Kuva: Tapio Termonen / Yle

Myös osa Ronkansuon pitkospuilla työskentelevistä vangeista hyödyntää vankeusaikaansa opiskelun parissa.

Jesse Randell on kirjoilla toisen asteen ammatillista koulutusta tarjoavassa WinNovassa. Hän uskoo, että vankina saatu työkokemus ja koulutus auttavat elämässä eteenpäin, kun vankeusrangaistus Huittisten vankilassa päättyy heinäkuussa.

– Minun tavoitteenani on rikokseton elämä. Tämä edesauttaa sitä, Randell sanoo.

Suosittelemme sinulle