Päämajasymposiumissa keskustellaan tänä vuonna turvallisuudesta ja henkisestä kriisinkestävyydestä.
Symposium järjestetään Mikkelissä nyt 14. kerran. Konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa järjestettävä tapahtuma on ilmainen ja kaikille avoin.
Suomen turvallisuudesta ja puolustuksesta sekä henkisestä kriisinkestävyydestä keskustelemassa ovat kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps.), Maavoimien esikuntapäällikkö Jukka Jokinen, Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn, kenraaliluutnantti (res.) Arto Räty, Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen, tutkija ja kirjailija Ville Kivimäki, Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Ville Matvejeff sekä Suomen Kulttuurirahaston toimitusjohtaja Susanna Pettersson.
Aiheista puhutaan paneelikeskusteluissa ja lisäksi Päämajasymposiumin perinteisen Mannerheim-luennon pitää kansanedustaja Antti Häkkänen (kok.).
Myös viime vuonna Päämajasymposium keskittyi turvallisuuskysymyksiin. Teeman ympärillä riittää kuitenkin puhuttavaa edelleen.
– Viime vuodet ovat osoittaneet, että turvallisuuteen liittyy paitsi sotilaallinen ja maanpuolustuksellinen ulottuvuus, myös monia muita puolia. Yksi tärkeä seikka kriisien ja sotien pitkittyessä on henkinen resilienssi ja oman kulttuurin merkityksen tunnistaminen. Kansakunnalla on oltava kulttuuri, jota puolustaa ja josta se saa voimaa, sanoo valmistelutyöryhmän puheenjohtaja, Etelä-Savon maakuntajohtaja Pentti Mäkinen.
Symposiumin järjestävät Etelä-Savon maakuntaliitto ja Mikkelin kaupunki yhteistyössä Länsi-Savon, Yleisradion, Mikkelin Musiikkijuhlien, Sodan ja rauhan keskus Muistin ja Maavoimien esikunnan kanssa.
Symposiumin juontaa Jussi-Pekka Rantanen Yleisradiosta ja päätössanat lausuu Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.