– Se ei ollut mikään tavanomainen joulukuinen lauantai-ilta.
Kuulantyönnössä rajoja rikkova Ryan Crouser palaa välittömästi ajassa puoli vuotta taaksepäin. Crouser asuu Porin kokoisessa Fayettevillen kaupungissa, Arkansas'n osavaltiossa, jossa hänellä on maatila.
Maatilalta löytyvässä ladossa Crouserilla on kuularinki, jossa hän harjoittelee tekniikkaansa työntämällä rautapalloa kattoon kiinnitettyyn pressuun. Crouser, 30, tunnetaan tekniikkaansa jatkuvasti kehittävänä kilpailijana, joka on työntänyt ladossaan satojatuhansia toistoja.
Viime joulukuussa Crouser koki kuitenkin olevansa jonkin erityisen äärellä.
– Eräänä lauantai-iltana noin kello kymmenen illalla minulla välähti, pitäisikö minun lisätä työntööni eräänlainen ristiaskel. Sen avulla saisin pidennettyä pyörähdyksen kääntösädettä, jolla voisin saada työntöön lisää kiihtyvyyttä, 201-senttinen ja 140-kilonen Crouser muistelee.
– Kun kokeilen uusia asioita, rinki tuntuu yleensä pieneltä. Jotkut viritelmät ovat olleet lupaavia, mutten ole kokenut, että pystyisin toistamaan huipputyöntöjä tasaisesti. Mutta kun testasin ristiaskelta ensimmäisen kerran, ensimmäinen tunne oli wau! Yhtäkkiä rinki tuntui valtavalta, Crouser kertoo.
Yle Urheilu on pyytänyt Crouserin haastatteluun maanantai-illaksi. Syy löytyy lauantailta, jolloin yhdysvaltalainen keräsi oivalluksensa ensimmäisiä hedelmiä Kaliforniassa. Crouser paransi omissa nimissään ollutta maailmanennätystä 19 senttiä lukemiin 23,56.
Erikoista tuoreessa ME-työnnössä oli, että se syntyi ikään kuin puolivahingossa.
– Kun tein edellisen ME:n (23,37) vuonna 2021 Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa, olin valmistautunut työntämään pitkälle juuri siellä. Tämä tulos tuli kesken kovan harjoituskauden, joka jatkuu vielä viikkoja, Crouser kertoo.
ME sivuseikka
Maailmanennätys asettuu entistä hurjempiin mittasuhteisiin, kun huomioidaan Crouserin Kaliforniassa työntämä sarja: 23,23 - 23,31 - 22,94 - 23,56 - 22,80 - 22,86.
Crouserin kuuden työnnön keskiarvo oli siis 23,12.
– Tasaisuus lämmittää mieltäni vielä enemmän kuin ME. Se kertoo, että uusi tekniikkani on nostanut perustasoani.
Crouserin Westwoodin kentällä työntämä keskiarvo 23,12 on lukemana tismalleen sama, jonka edellinen ME-mies Randy Barnes työnsi vuonna 1990 tismalleen samaisella kentällä.
Sen sijaan Barnes työnsi 33 vuotta sitten ME:nsä kentän sisäradan ringillä, kun Crouser pukkasi ennätyksensä kentän ulkopuolelle rakennetulla kuulapaikalla, 200 metrin starttipaikan takana.
Crouser kertoo saaneensa valita työntöpaikan, johon ME-laaki ei meinannut mahtua: kilpailualueen rajannut päätyseinä oli Crouserin mukaan tasan 24 metrin päässä ringin reunasta.
– Järjestäjät kysyivät minulta kaksi viikkoa sitten, onko tämä tosiaan se paikka, jossa haluan kilpailla. Tiedustelun syy oli nimenomaan 24 metrin päässä oleva seinä. Vastasin, että jos työnnän yli 24 metriä, silloin puhutaan erittäin hyvästä ongelmasta.
Päätavoitteena MM-kulta
Crouser nimeää kesän päätavoitteekseen puolustaa viime vuonna Eugenessa voittamaansa MM-kultaa. Siihen tarjoutuu mahdollisuus elokuussa, kun Budapest isännöi yleisurheiluhistorian 19. MM-kilpailuja. Tavoitteeseen liittyy myös sivujuoni.
– Haluan voittaa kultaa omalla ennätykselläni, Crouser sanoo.
Hallitseva olympiavoittaja ja maailmanmestari kuvailee lähtötilannettaan kesään kutkuttavaksi. Tunne on ollut jatkuvasti läsnä joulukuun lauantai-illan ahaa-elämyksen jälkeen.
– Kun olin tajunnut olevani jonkin merkittävän jäljillä, tein välittömästi muistiinpanoja ja merkitsin liidulla rinkiin jalkojeni lähtöpaikat. Tein heti perään 15–20 työntöä, jotka vain lisäsivät intoani.
– Sunnuntain lepopäivän jälkeen menin maanantaina sisähalliin ja päätin harjoituksen tekemällä 10–15 työntöä uudella tekniikallani. Tulokset olivat alkuun vaihtelevia, mutta olen hakenut puolen vuoden aikana työntöihini pääosin vain tasaisuutta. Lauantai oli ensimmäinen kerta, kun kaikki suoritukset pysyivät kisassa kasassa.