Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kertoi maanantaina keskustelleensa puhelimessa Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoğanin kanssa maan haluamista F-16-hävittäjistä ja Ruotsin Nato-jäsenyydestä.
Bidenin mukaan Turkki haluaa edelleen ostaa amerikkalaisia F-16-hävittäjiä ja Yhdysvallat vastaavasti haluaa Ruotsin Natoon.
Biden soitti eilen Erdoğanille onnitellakseen häntä sunnuntaisesta vaalivoitosta.
– Juttelin Erdoğanin kanssa. Onnittelin Erdoğania. Hän haluaa edelleen sopia jotain F-16-hävittäjistä. Sanoin hänelle, että haluamme sopimuksen Ruotsin kanssa, joten hoidetaan se pois. Me siis palaamme tähän, Biden kertoi toimittajille.
Valkoisesta talosta kotiinsa Delawareen lähtöä tehneeltä Bidenilta kysyttiin, odottiko hän Ruotsin jäsenyyden etenevän lähiaikoina.
– Nostin asian esiin. Me tulemme puhumaan siitä lisää ensi viikolla.
Kaupat jumissa kongressissa
Turkki ja Unkari eivät ole vielä hyväksyneet Ruotsin Nato-hakemusta ja maa on edelleen sotilasliiton ulkopuolella.
Turkki haluaisi ostaa Yhdysvalloista 20 miljardilla dollarilla F-16-hävittäjiä, mutta kaupat ovat vailla kongressin hyväksyntään.
Yhdysvalloissa kauppoja vastustavat poliitikot ovat vedonneet Turkin huonoon ihmisoikeustilanteeseen ja myös Ankaran haluttomuuteen edistää Naton laajentumista.
Pian sen jälkeen, kun Erdoğanin hallinto antoi keväällä tukensa Suomen Nato-jäsenyydelle, Yhdysvaltojen kongressi hyväksyi 259 miljoonan dollarin arvoisen päivityspaketin myynnin Turkin nykyiselle F-16-laivueelle.
Bidenin hallinto on kuitenkin kiistänyt, että kaupalla olisi ollut mitään tekemistä Naton laajentumisen kanssa.
Turkin presidentti on kommentoinut lyhyesti maanantaisen puhelun sisältöä. Erdoğanin mukaan maiden johtajat sopivat kahdenvälisen yhteistyön tiivistämisestä.
Lähde: Reuters