Hyökkääjä Ville Leskisen sopimus on purettu Oulun Kärppien mukaan yhteisymmärryksessä pelaajan ja seuran välillä.
Leskisen uudesta seurasta ei ole vielä tietoa.
29-vuotias Leskinen on edustanut kärppäjoukkuetta yhteensä viiden kauden ajan ja voittanut tuona aikana sekä Suomen mestaruuden että SM-hopeaa. Liigan toiselle sijalle päättyneellä kaudella 2018–2019 hän kuului joukkueensa kapteenistoon ja teki tuolloin yhden kauden piste-ennätyksensä tehoin 29+28=57. Leskisellä oli sopimus kaudesta 2023–2024.
Kausilla 2019–2021 Leskinen pelasi HIFK:ssa.
Kärppien kehitysjohtaja Lasse Kukkonen kertoo tiedotteessa näin:
– Haluamme lämpimästi kiittää Leseä kaikista näistä vuosista Kärpissä. Hän on ollut osa montaa hienoa joukkuetta. Tsemppiä ja onnea uralla eteenpäin, kirjoittaa Kukkonen.