Turkissa on aloitettu tutkinta lähes kaikkien riippumattomien tai opposition televisiokanavien sunnuntaisesta vaaliuutisoinnista.
Asiasta ilmoitti Turkin televisio- ja radiolähetysten sisältöä valvova valtion RTÜK-virasto tänään Twitter-tilillään.
Viraston mukaan se aloitti tutkinnan lukemattomien katsojien valitusten perusteella. Valitusten mukaan televisiot olivat lähetyksissään antaneet tilaa ”kansaa halventaville, pilkkaaville tai hyökkääville” puheenvuoroille.
Erityisesti ilmoituksessa nostettiin esiin tunnetun toimittajan Çiğdem Tokerin kommentti Turkin Fox-kanavalla. Viraston mukaan Toker oli todennut muun muassa, että demokratia ei ole pelkästään vaalien järjestämistä tai äänestämistä.
Useat asiantuntijat olivat ennustaneet median joutuvan Turkissa vieläkin ahtaammalle, jos istuva presidentti Recep Tayyip Erdoğan voittaa vaalit. Erdoğan voitti vaalit noin 52 prosentilla äänistä, kun hänen oppositioliittoumaa johtava haastajansa Kemal Kılıçdaroğlu äänet jäivät noin 48 prosenttiin kaikista äänistä.
Myös Suomen Lähi-idän instituutin säätiön asiamies Anu Leinonen ennusti STT:lle poliittisen painostuksen lisääntyvän, jos Erdoğan voittaa.
– Pikku hiljaa ruuvin odotetaan kiristyvän entisestään kansalaisjärjestöjen, median sekä jäljellä olevan oppositiomedian suhteen, hän sanoi ennen vaalien toista ja ratkaisevaa kierrosta sunnuntaina.
Leinonen uskoi myös oikeudenkäyntien lisääntyvän opposition poliitikkoja vastaan.
Mielipidemittaukset olivat ennen vaalien ensimmäistä kierrosta 14. toukokuuta näyttäneet Kılıçdaroğlun olleen selvässä johdossa Erdoğaniin nähden, mutta asetelma kääntyikin päälaelleen.
Vaalikampanjan aikana Erdoğan syytti Kılıçdaroğlun johtamaa kuuden oppositiopuolueen liittoumaa ”terroristien tukijoiksi”, koska kurdien HDP-puolue ilmaisi tukensa oppositiolle presidentinvaaleissa. Kılıçdaroğlu vastasi muun muassa syytöksillä korruptiosta ja vannoi asettavansa Erdoğanin ja hänen lähipiirinsä vastuuseen väärinkäytöksistä, jos voittaa.
Juttua päivitetty ja täydennetty kauttaaltaan klo 13.55.