Hyppää sisältöön

Energiayhtiö Korpelan Voiman omistajakunnat haluavat selvittää, voisiko yhtiömuotoa mahdollisesti muuttaa

Kannuksen kaupunginhallitus päätti tiistaina pyytää tarjoukset selvityksen tekemiseen vähintään kolmelta toimijalta.

Korpelan Voiman lippu liehuu tangossa.
Selvityksessä kartoitetaan, voisiko hallintomallin muuttaminen helpottaa päätöksenteon ongelmia. Kuva: Kalle Niskala / Yle
Emma Halla-Aho

Energiayhtiö Korpelan Voiman selvitys yhtiömuodon muuttamisesta etenee. Kannuksen kaupunginhallitus päätti tiistaina pyytää tarjoukset selvityksen tekemiseen kolmelta riippumattomalta toimijalta.

Energiayhtiön suurin omistajakunta Kannus on kysynyt kuudelta muulta omistajakunnalta, pitäisikö kuntayhtymän hallintomallia muuttaa. Selvityksessä kartoitetaan, voisiko hallintomallin muuttaminen helpottaa päätöksenteon ongelmia.

Kaupunginhallitus oli yksimielisesti selvityksen tekemisen kannalla. Myös muut omistajakunnat suhtautuvat myönteisesti selvityksen tekemiseen.

– Kannus voi suurimpana omistajakuntana käynnistää selvityksen, jos selkeä enemmistö omistajakunnista on sen kannalla, kertoo Kannuksen talous- ja hallintojohtaja Leena Sämpi.

Kaupunginhallituksen vaatimukset selvityksen tekemiseen ovat hyvä tietämys osakeyhtiöiden, kuntayhtymien ja kuntien toiminnasta.

Taustalla on energiayhtiön ajautuminen useisiin hallintokriiseihin viime vuosina. Kuntayhtymän hallintoasiat ovat kirvoittaneet viime vuosina useita valituksia hallinto-oikeuteen.

Suosittelemme