Hyppää sisältöön

Tällaisen repun saa ottaa Finnairin lennolle ilmaiseksi: ”Pärjää ehkä viikonloppureissun just ja just”, matkustaja toteaa

Finnairin lippu-uudistus tulee voimaan huomenna torstaina. Käsimatkatavaroiden painorajoitus on sen sijaan peruttu bisnesluokalta asiakaspalautteen vuoksi.

Toimittaja Olli-Pekka Kursi selvitti, miten Finnairin lippu-uudistus on otettu vastaan Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Video: Matti Myller / Yle
Otso Karhu,
Olli-Pekka Kursi

Lentoyhtiö Finnairin lippu-uudistus ja siitä seuraava muutos käsimatkatavaroihin jakavat matkustajien mielipiteitä.

Superlight-lippu korvaa economy light -lipun Euroopan sisäisillä matkoilla. Huomisesta eli kesäkuun ensimmäisestä päivästä alkaen uuden superlight-lipputyypin ostajat voivat ottaa koneeseen käsimatkatavaran, jonka on mahduttava edessä istuvan matkustajan penkin alle.

Mitoiltaan laukku saa olla 30 kertaa 40 kertaa 15 senttimetriä.

Aiemmin käsimatkatavaroita sai koneeseen enemmän. Muutoksen jälkeen lisälaukuista on maksettava erikseen.

Muutos koskee vain 1. kesäkuuta tai sen jälkeen ostettavia lentolippuja.

Helsinki-Vantaalla osa matkustajista kiittelee uudistusta ja osa on sitä vastaan. Esimerkiksi Sylvia Saraste uskoo, että pärjäisi uusilla rajoituksilla kesäreissulla, mutta talvisin voi olla hankalampaa.

– Ehkä sitä viikonloppureissun juuri ja juuri selviäisi, Saraste kertoo lentokentällä.

Bisnesluokan rajoite perutaan palautteen vuoksi

Muutoksen idea on Finnairin mukaan lisätä matkustusmukavuutta ja parantaa lentoaikatauluissa pysymistä.

Finnairin tuotteista vastaava johtaja Valtteri Helve kertoo, että kaksijakoinen palaute ei tullut yllätyksenä.

– He, jotka ovat aiemmin kärsineet käsimatkatavaroiden liiallisesta määrästä, ovat kiitelleet. Joillekin tämä muutos taas voi tarkoittaa, että joutuu tarkemmin miettimään, mitä pakkaa mukaan, Helve sanoo.

Finnairilla on kolme matkustusluokkaa: economy, premium economy ja business. Näistä business-luokan matkustajat ovat voineet ottaa koneeseen enintään kymmenen kiloa painavat käsimatkatavarat, mutta muutoksen myötä enimmäispaino laskettiin kahdeksaan kiloon.

Business-luokan painorajoitus kuitenkin peruttiin. Viestintäpäällikkö Suvi Aaltosen mukaan bisnesluokan rajoituksista luovuttiin asiakaspalautteen vuoksi.

Laukkujen määrää rajoitetaan silti myös businessluokassa. Kun aiemmin koneeseen sai tuoda kaksi laukkua ja henkilökohtaisen tavaran, on kesäkuun alun jälkeen tämä rajoitettu yhteen laukkuun ja yhteen henkilökohtaiseen tavaraan.

Bisnesluokan sääntömuutoksesta kertoi tiistaina Aamulehti.

Terveyssyyt voivat olla poikkeus

Käsimatkatavaroiden rajoitteista voi poiketa ainoastaan terveyteen liittyvästä erikoissyystä. Helven mukaan lääkinnällisen laitteen, kuten uniapnealaitteen, voi ottaa mukaan käsimatkatavaroiden lisäksi.

Asia on Helven mukaan hyvä varmistaa asiakaspalvelusta. Sieltä myös selviää, tarvitseeko lisätavara lääkärintodistuksen tai muun kirjallisen erikoisluvan.

Matkalaukun sopiva koko tarkistetaan viimeistään portilla, mutta matkatavarat voi mittauttaa myös lähtöaulassa. Helven mukaan henkilökunta on varautunut auttamaan mittaamisessa.

Tax free -tuotteita ei mahdu niin paljoa

Lentokentiltä ostettavien tax free -tuotteiden ostomäärä voi pienentyä, sillä niiden on mahduttava käsimatkatavaroiden sisään.

Helsinki-Vantaan lentokenttää hallinnoivassa Finaviassa ei kuitenkaan olla tästä huolissaan.

– Uudistus koskee vain osaa matkustajista, kuten näitä superlight-lippujen ostajia. Isolle massalle muutoksia ei ole niin paljoa, sanoo Finavian kaupallinen johtaja Nora Immonen.

Immosen mukaan Finavia on kuitenkin selvittänyt, mitä mahdollisuuksia on taata, että myös tax free -tuotteet mahtuvat koneeseen.

– Meille tax free -tuotteet ovat merkittäviä, samoin palvelut. Haluamme, että kaikilla on niihin mahdollisuus.

Finnairin lippu-uudistus tulee voimaan huomenna torstaina.

Voit keskustella aiheesta torstaihin 1. kesäkuuta kello 23:een asti.

Suosittelemme