Hyppää sisältöön

Liikenteen hurja määrä tekee yhdestä kehätien kohdasta kolarialttiin – aamuliikenne ruuhkautui Tampereella taas yli tunniksi

Keskiviikkoaamuna tapahtunut onnettomuus ruuhkautti liikennettä noin puolentoista tunnin ajan.

Paloauto ja pelastustyöntekijöitä keltaisissa liiveissä Tampereen läntisellä kehätiellä. Sinisen henkilöauton etupelti on vaurioitunut.
Lakalaivan ja Sarankulman liittymän välillä tapahtuu usein auto-onnettomuuksia. Tämä arkistokuva on tammikuulta, jolloin henkilöauton kuljettaja ajoi ulos tieltä. Kuva: Juha Kokkala / Yle
Manu Saarela

Lava-auto törmäsi keskiviikkoaamuna kuorma-auton perään kiihdytyskaistan lopussa Tampereen läntisellä kehätiellä.

Kolarin seurauksena kuorma-auto vaurioitui ja toinen ajokaista jouduttiin sulkemaan väliaikaisesti liikenteeltä. Henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin.

Tarkempi kolaripaikka oli Lakalaivan ja Sarankulman liittymien välillä. Ilmoitus onnettomuudesta tuli hieman ennen kello seitsemää.

Onnettomuus ruuhkautti liikennettä noin puolentoista tunnin ajan.

Kyseisessä paikassa on tapahtunut useampia liikenneonnettomuuksia.

Fintrafficin liikenneoperaattorin Frans Anttosen mielestä yksi syy on liikenteen määrä: kyseisessä kohdassa kun ajaa 50 000 autoa vuorokaudessa.

– Liittymätiheys on aika pieni, lyhyellä välimatkalla on useampi liittymiä. Siitä varmaan myös johtuu, että kolisee, Anttonen sanoo.

Kolareiden välttämiseksi Anttonen kehottaa huomioimaan kaikki eri tekijät liikenteessä.

– Maltti, hyvä turvaväli, turvallinen ajonopeus. Ollaan virkeinä ratissa ja huomioidaan keliolosuhteet, niin sillä pystytään välttämään näitä.

Suosittelemme