Hyppää sisältöön

Kittilä-jupakka jatkuu taas korkeimmassa oikeudessa – syyttäjälle osittainen valituslupa ns. Eilavaara laskuissa

Korkein oikeus on myöntänyt syyttäjälle valitusluvan kunnanhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä kunnanvaltuuston varapuheenjohtajan osalta.

Kittilän kunnantalo.
Kittilän kunnallisen päätöksenteon puiminen oikeudessa jatkuu. Kuva: Antti Ullakko / Yle
Jarno Tiihonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Korkein oikeus on myöntänyt syyttäjälle osittaisen valitusluvan Kittilä-jupakkaan liittyneessä ns. Eilavaaran lasku -asiassa.

Valituslupa koskee kunnanhallituksen puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajaa sekä kunnanvaltuuston varapuheenjohtajaa.

Lapin käräjäoikeus tuomitsi kunnanhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä kunnanvaltuuston varapuheenjohtajan petoksen yrityksestä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Käräjäoikeus perusteli päätöstä sillä, että syytetyt olivat hankkineet oikeudellisia asiantuntijapalveluita kunnan lukuun, vaikka kunnanhallitus ei ollut tehnyt hankinnasta kunnan hankintasäännön edellyttämää hankintapäätöstä. Lisäksi he olivat käräjäoikeuden mukaan yrittäneet erehdyttää kunnan virkamiehen maksamaan tätä koskevan laskun kunnan varoista.

Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi kunnanhallituksen puheenjohtajan ja vs. kunnanjohtajan virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Rovaniemen hovioikeus puolestaan hylkäsi syytteet.

Siltä osin kuin asiassa on kysymys kunnanhallituksen jäsenten, varajäsenten ja vs. hallintojohtajan laskun maksamiseen liittyvästä päätöksenteosta, jätettiin syyttäjän valituslupahakemus ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

Vs. kunnanjohtajaa ja asianajajaa koskevilta osin syyttäjän valituslupahakemus hylättiin. Samoin syytettynä olleen asianajajan oikeudenkäyntikulujen korvausta koskeva valituslupahakemus hylättiin.

Lue lisää Lapin uutisia. Kuuntele ja katsele sisältöjämme Yle Areenassa.

Suosittelemme