Kuopio on saanut uuden näköalapaikan reilun 10 kilometrin päähän keskustasta.
Kyseessä on äskettäin valmistunut Vanuvuoren näköalatorni kaupungin eteläpuolella Hiltulanlahdessa. Sana uudesta paikasta on kiirinyt somen kautta, kun postatut kuvat näyttävät, kuinka upea maisema tornista avautuu. Ei siis ihme, että väkeä virtaa paikalle päivittäin.
Vanuvuorelle on retkeilty aikaisemminkin, mutta jyhkeä kuusikko on estänyt näkymän ympäristöön. Esimerkiksi noin 10 kilometrin päässä sijaitsevan Puijon tornin on voinut nähdä vain yhdestä raosta. Uusi 20 metriä korkea näköalatorni sen sijaan nousee reippaasti puiden latvojen yläpuolelle.
Haasteena on toki vielä se, että nykyinen parkkipaikka on aivan liian pieni. Parkkipaikkaa laajennetaan alkukesän aikana yli 20 autolle. Nyt autoja mahtuu kerralla juuri ja juuri viisi. Moni parkkeeraa tämän takia kapean tien varteen.
– Nyt alkuun on varmasti kävijäpiikki. Uskon, että määrä pysyy korkeana, mutta tasaantuu ajan kuluessa, sanoo kaupunginmetsänhoitaja Heikki Soininen.
Muutakin työtä on luvassa tälle kesälle. Tornin alla olevat lankkukasat hupenevat vuoren pohjoisrinteelle rakennettaviin portaisiin.
Tornia on tehty isolla joukolla
Idea Vanuvuoren näköalatornista syntyi jo 2000-luvun alkupuolella. Rakentamista alettiin viedä eteenpäin sen jälkeen, kun alueen maat siirtyivät kaupungin omistukseen.
Yksi hanketta eteenpäin vieneistä paikallisista on Etelä-Kuopion alueella asuva kuopiolaispäättäjä, kaupunginhallituksen jäsen Vesa Linnanmäki (kesk.). Hän sai ajatuksen näköalatornista jo 2000-luvun alkupuolella työskennellessään opettajana läheisessä Hiltulanlahden koulussa.
– Olimme oppilaiden kanssa täällä retkellä ja kokeilin näkisinkö maiseman kiipeämällä puuhun, mutta en edes kymmenessä metrissä onnistunut siinä, Linnanmäki kertoo.
Iso rooli näköalatornin rakentamisessa on ollut myös Etelä-Kuopion kylät ry:llä. Yhdistyksen kautta on haettu muun muassa hankkeelle EU-rahaa. Etelä-Kuopion kylät huolehtii myös luontopolun tekemisestä. Kaupunki rakentaa sen varrelle laavun, mutta tämän lisäksi polun varteen on tulossa infotauluja ja muita pieniä pisteitä, jotka innostaisivat lapsia tutkimaan luontoa.
Vanuvuori on alueen asukkaille keskipiste.
– Vuori kahlitsee koko tämän alueen yhteen. Sen näkee joka paikasta, kuvailee Päivi Virtaharju Etelä-Kuopion kylät ry:stä.
Lisääntynyt liikenne ärsyttää tiekunnan jäseniä
Kaikki eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä. Näköalapaikalle johtava tie on yksityistie ja sen osakkaat ovat huolissaan muun muassa siitä, joutuvatko he maksamaan tien lisääntyneen liikenteen takia entistä enemmän hoitomaksuja.
Kuopion kaupunki seuraa tienkäyttäjien määrää ja nostaa tarvittaessa tienkäyttömaksua.
– Emme halua, että tiekunnan jäsenille tulee sellainen olo, että kaupunki haluaa käyttää tietä, mutta ei ole valmis maksamaan siitä, Heikki Soininen sanoo.
Kuopion kaupunki on yksi tiekunnan osakkaista.
Lähistöllä asuva Keijo Voutilainen on huomannut myös, että osa kävijöistä laskee koiran irti, vaikka se on kiellettyä tähän aikaan vuodesta. Tämän lisäksi Vanuvuorella pyöräillään, joka on sekin luonnonsuojelualueella kielletty.
– Nämä kolme asiaa kun pystytään hoitamaan kuntoon, niin kaikki on hyvin, Voutilainen toteaa.
Näköalatornin rakentamisessa on ollut mukana myös kaupungin päättäjistä kaupunginhallituksen jäsenenä toimiva Harri Auvinen (vihr.). Auviselle paikka on tärkeä, koska alueen maat kuuluivat aikaisemmin hänen suvulleen.
Voutilaisen huoliin irtipäästetyistä koirista ja pyöräilijöistä Auvinen peräänkuuluttaa yksilön vastuuta.
– Mutta totta kai koiranomistajan pitäisi noudattaa lakia ja korjata mielellään myös koiran jätökset pois siitä, missä kuljetaan.
Pyöräilyn suhteen Auvinen pohtii viestinnän selkeyttämistä. Vanuvuoren luonnonsuojelualeella pyöräily on kielletty. Pyöräily paikalle on kuitenkin tehtävä mahdolliseksi.
– Yritämme järjestää luonnonsuojelualueen reunalle tangon, johon pyörät saa lukittua, Auvinen kaavailee.