Kouvolan kaupungin omistama energiayhtiö KSS Energia on salannut tammi-huhtikuun osavuosikatsauksessa liikevoittonsa.
KSS julkisti viikonloppuna tammi-huhtikuun osavuosikatsauksensa, jossa kerrottiin konsernin liikevaihdon jatkaneen kasvuaan. Katsauksessa ei kuitenkaan poikkeuksellisesti kerrottu lainkaan ensimmäisen vuosikolmanneksen liikevoittoa.
KSS Energian hallituksen puheenjohtaja Jari Larikan (kok) mukaan energiayhtiö päätti kertoa liikevoitosta vain sanallisesti ilman numeroita.
– Nyt on energialalla yhtä vaikea ennustaa yhtä vuotta eteenpäin kuten kaikkialla muuallakin.
Larikan mukaan silloin on turvallista muuttaa toimintatapaa.
KSS Energian vuoden 2023 ensimmäinen kolmannes kehittyi odotusten mukaisesti. Liikevaihdon kasvu 15 %:lla perustui edellisvuoden vastaavaa ajanjaksoa korkeampaan sähkön markkinahintaan.
KSS Energian osavuosikatsaus
Yhtiön toimitusjohtaja Marko Riipinen perusteli osavuotiskatsauksen tiedotuslinjaa turbulentilla markkinatilanteella, jossa luvuista ei voi tehdä pitkälle meneviä päätelmiä.
Kouvolan kaupungin omistajaohjauksesta vastaava kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell kertoo kantansa noudattelevan yhtiön perusteluita. Vuosi sitten saman ajan liikevoitto ja siihen johtaneet syyt julkistettiin osavuosikatsauksessa normaalisti.
Larikan mukaan yhtiön ennusteet ovat menneet kaksi vuotta pieleen, ja he eivät halua alkaa arvailemaan.
Avoimuutta vaaditaan
Kouvolan kaupungin hallituksen varapuheenjohtaja ja elinvoimajaoston varapuheenjohtajana Jukka Nybergin (sd.) mukaan yhtiön toiminta pitää olla avointa. Kaupungin elinvoimajaosto vastaa konserniohjeen mukaisesti kaupungin omistajapolitiikasta ja omistajaohjauksesta.
– Kun kyseessä on 100-prosenttisesti kaupungin omistama yhtiö, tiedottamisen pitää olla avointa. Hämmästelen, miksi eivät tiedota asiasta.
Nyberg kertoi saaneensa ihmisiltä useita vihaisia puheluita asian tiimoilta.
Kouvolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Paula Werning (sd.) ei halunnut kommentoida asiaa.
Kouvolan kaupungin hallituksen puheenjohtajaa ja elinvoimajaoston puheenjohtaja Jouko Leppästä (kok) ei tavoitettu.
Jos KSS Energia olisi alkuvuonna tehnyt voittoa, se voisi auttaa talousvaikeuksissa painivaa Kouvolaa. Jos taas tulos on tappiollinen, voisi se olla ongelma kaupungille.
Kouvola saattaa joutua säästämään jopa 20 miljoonaa euroa seuraavan neljän vuoden aikana. Säästötarpeiden taustalla on ensi vuonna voimaan astuva valtionosuusjärjestelmän muutos, jonka takia Kouvola joutuu maksamaan valtiolle avustusten saamisen sijaan.
KSS Energian liikevoiton salaamisesta kertoi ensimmäisenä Kouvolan Sanomat.
Voit keskustella aiheesta 1. kesäkuuta kello 23:een saakka.