Hyppää sisältöön

Käärijän ”palkintomuraalin” paikka tarkentui: teos tulee turistien iloksi Tikkurilaan

Aiemmin paikaksi hahmoteltiin Vantaan Ruskeasantaa. Tikkurilassa euroviisuedustajan muraali saattaa nousta toimistotalotyyppiseen rakennukseen.

Käärijä
Käärijä eli Jere Pöyhönen on tuonut haastatteluissa esille vantaalaisuuttaan. Kuva: Berislav Jurišić / Yle
Ari Tuhkanen

Käärijä-muraali on tulossa sittenkin Tikkurilan keskustaan, kertoo Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Riikka Åstrand.

Aiemmin muraalia kaavailtiin Vantaalla Ruskeasantaan, josta Euroviisuissa toiseksi tullut Käärijä eli Jere Pöyhönen on kotoisin.

Tikkurila valikoitui kaupungin ykkösvaihtoehdoksi Åstrandin mukaan keskeisen sijaintinsa vuoksi.

– Jos tulee kansainvälisiä vieraita, jotka haluavat tehdä pyhiinvaelluksen Käärijä-muraalille, siihen on helppo tulla asemalta, Åstrand sanoo.

Potentiaalinen muraalin paikka on löytynyt Tikkurilan aseman länsipuolelta läheltä kaupungintaloa ja toria.

– Tarkoitukseen sopiva iso ikkunaton ja aukoton seinä on toimistotalotyyppisessä rakennuksessa.

Talon tarkkaa sijaintia Åstrand ei voi vielä kertoa, koska kiinteistönomistajan kanta asiaan on auki.

– Selvitämme parhaillaan, suostuuko yritys siihen, että heidän rakennuksensa seinää käytettäisiin muraalin paikkana. Toivomme vastauksia tämän viikon aikana.

Vantaan omista kiinteistöistä ei Tikkurilasta ole löytynyt sopivaa seinää.

Jos ehdolla oleva yritys kieltäytyy kunniasta, Åstrandin mukaan kaupungilla on Tikkurilasta myös muutama muu yksityisessä omistuksessa oleva vaihtoehto. Tosin myllerryksessä olevasta Vantaan keskustasta pysyväksi aiotulle muraalille on ollut hankala löytää sopivaa paikkaa, koska useat rakennukset ovat purku-uhan alla.

– Kaupunkilaiset ovat ehdottaneet muraalille paikkaa muun muassa asemakeskus Dixiin ja jäähalliin, mutta kumpikaan ei ole mahdollinen. Jäähalli on purku-uhan alla kymmenen vuoden sisällä, ja Dixin mahdollisen muraaliseinän eteen tulee laajennusosa.

Kysyimme ennen Euroviisuja vantaalaisilta, miten kaupungin tulisi muistaa Käärijää, jos voitto viisuista tulisi. Video on julkaistu 12. toukokuuta 2023. Näin vantaalaiset vastasivat kysymykseen tuolloin. Video: Katri Tihilä / Yle, Rosa Lehtokari / Yle

Voit keskustella aiheesta torstaihin 1. kesäkuuta kello 23:een asti.

Suosittelemme