Jyväskylän Hippoksen mittavaa liikuntapaikkarakentamista johtamaan on valittu jyväskyläläinen Fimpec PMO oy. Yhtiö vastaa keskuksen toteuttamisesta projektinjohtopalvelumallilla, kertoo Hipposta rakennuttava yhtiö, Hippos ky.
Samalla hankkeelle on aukaistu myös verkkosivusto.
Rakennusyhtiö Lehto vetäytyi Hippos-hankkeesta aiemmin keväällä. Nyt valittu projektinjohto alkaa rakentaa hanketta uudella toteutusmallilla, kertoo Hippos ky:n projektijohtaja Kai Ruuhonen.
– Projektin muoto on muuttunut, mikä on minusta paras uutinen hankkeelle pitkään aikaan, Ruuhonen sanoo.
Fimpec tulee vastaamaan Hipposkeskuksen rakentamisen yhteensovittamisesta, työmaavalvonnasta, aikatauluttamisesta, hankinnoista, kustannusraportoinnista ja toteutussuunnittelun ohjauksesta.
– Hankintapaketit ja urakkakilpailutukset ovat valmistelussa. Nyt tarjouksia on mahdollista saada pienemmiltä paikallisilta organisaatioilta, eikä hankkeessa olla sidottuja isoon toimijaan samalla tavalla kuin Lehdon kanssa, Ruuhonen sanoo.
Urakka alkaa maarakennustöillä
Projektipäällikön mukaan tavoitteena on, että rakentaminen alueella saadaan käyntiin syksyllä 2023. Ruuhonen ei vielä kerro, mistä rakentaminen voisi alkaa.
– Faktaa on, että alue rakentuu vaiheittain. Käytännössä rakentaminen alkaa kuopan kaivamisella, perustuksilla, paalutuksilla ja pohjarakenteilla. Vielä en paljasta sitä, mistä kulmasta aloitetaan, Ruuhonen sanoo.
Hippoksen hintalapuksi on arvioitu noin 200 miljoonaa euroa. Ruuhonen arvioi, että arvion ”mittaluokka on edelleen oikea”. Jyväskylän kaupungin osuus hankkeesta on 23 miljoonaa euroa.
Hippos-liikuntakeskuksen rakentaminen piti aloittaa jo vuonna 2020, mutta vuosien valitukset, alkuperäisen päärahoittajan vetäytyminen ja muut ongelmat ovat myöhästyttäneet projektin alkua.