Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattijärjestöt ovat ilmoittaneet uusista työtaistelutoimista juhannusviikolle (19.-22.6.2023). Lakkovaroitus koskee lastensuojelussa, henkilökohtaisina avustajina ja hoivapalveluissa työskenteleviä.
– En voi kuin ihmetellä, miksi työnantajapuoli on päästänyt tilanteen tähän pisteeseen. Heidän haluttomuutensa sopia pakottaa meidät lakkoihin ja hakusaartoon, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine sanoo.
Lastensuojelua ja henkilökohtaisia avustajia koskevat lakot alkaisivat 19.6. ja kestäisivät neljä vuorokautta. Lakot ympärivuorokautiseen asumispalveluun alkaisivat 20.6. ja kestäisivät kolme vuorokautta.
Neljä isoa terveydenhuollon kosernia on myös julistettu tästä päivästä lähtien hakusaartoon. Hakusaarto koskee Pihlajalinnaa, Esperiä, Mehiläistä ja Attendoa.
Yhtenä työtaistelutoimena liito ovat julistaneet myös keikkailukiellon. Koko toimialalla on lisäksi ylityö- ja vuoronvaihtokielto, joka kestää 14.6. saakka.
Yhteisen ratkaisun siemenet
Työnantajapuoli pitää lakkovaroituksia valitettavina ja pelkää, että hakusaarrolla ja keikkailukiellolla vaikeutetaan hauraiden asiakkaiden hengen ja terveyden turvaamista.
– Pidän nyt ilmoitettuja työtaistelutoimia erittäin valitettavina. Meillä on jo varattuna uusi sovitteluaika ensi maanantaille, ja omasta mielestäni osapuolet alkoivat jo löytää yhteisen ratkaisun siemeniä, sanoo puolestaan HALIn työmarkkinajohtaja Tuomas Mänttäri.
Työntekijäpuolella yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksesta neuvottelevat Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia, Sosiaalipalvelualan allianssi Salli ry sekä sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry. Työnantajaa edustaa Hyvinvointiala HALI ry.
Riita palkankorotuksista
Työntekijäliitot hakevat työtaistelutoimilla palkkaerojen kuromista kiinni suhteessa julkiseen sektoriin. Työnantaja on esittänyt palkankorotuksia, jotka jättäisivät yksityisen sosiaalipalvelualan ansiotason yhä enemmän jälkeen julkisesta sektorista, kertovat liitot tiedotteissaan.
– Ei ole oikeudenmukaista, että yksityisellä sektorilla maksetaan samasta työstä pienempää palkkaa kuin julkisella sektorilla. Palkkaeroa pitäisi määrätietoisesti kuroa umpeen, jos yksityinen sektori haluaa olla veto- ja pitovoimainen sote-alan ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten silmissä, sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.
Liittojen mukaan esimerkiksi lastensuojelulaitosten työntekijöistä 74 prosenttia harkitsee työpaikan vaihtoa, ja tärkeimpänä syynä siihen on palkkaus.
Lakot odottavat eri puolilla maata
Lakkovaroituksen piiriin kuuluu Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien alueella tehtävä hoivatyö, joka kuuluu yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piiriin.
Lastensuojelutyön osalta lakon piiriin kuuluu Lapin, Pohjois-Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Keski-Suomen maakuntien alueella tehtävä lastensuojelutyö.
Henkilökohtaisia avustajia koskevan lakkovaroituksen piiriin kuuluvat puolestaan kaikki Lapin, Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Savon maakunnissa työskentelevät henkilökohtaiset avustajat.