Lounais-Suomen poliisi selvittää Turussa keskiviikkoyönä tapahtunutta epäiltyä törkeää ryöstöä ja ryöstön yritystä.
Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä noin puoli neljän aikaan noin 40-vuotias mies joutui tiettävästi kolmen nuoren jahtaamaksi Turun Mannerheiminpuistossa, kertoo poliisi tiedotteessaan.
Kaksi lähellä ollutta miestä puuttui tilanteeseen, jolloin jahtaamisen kohteena ollut mies pääsi pakenemaan Puistokadun yli Mikaelinkirkon puolelle. Hän todennäköisesti jatkoi matkaansa Raision suuntaan.
Tämän jälkeen nuoret miehet ottivat kohteekseen toisen tilanteeseen puuttuneen miehen. Teräaseella uhaten nuoret ryöstivät mieheltä puhelimen, minkä jälkeen he poistuivat paikalta. Epäillyt ovat noin 16–20-vuotiaita, ihonväriltään vaaleita nuoriamiehiä.
Poliisi toivoo, että Mannerheiminpuistossa takaa-ajettu mies ottaisi yhteyttä poliisiin. Lisäksi poliisi pyytää tapauksen mahdollisilta silminnäkijöiltä ja muilta asiasta mahdollisesti jotain tietäviltä tietoja tapahtuneesta.