Etelä-Karjalan kunnissa virkamiesten määrään ei ole odotettavissa merkittäviä muutoksia tulevaisuudessa. Näin sanovat Etelä-Karjalan kunnanjohtajat.
Toisaalta esimerkiksi elinvoiman edistämiseen ja hyvinvointiin tarvitaan päinvastoin lisää resursseja.
Yle kysyi Etelä-Karjalan kunnanjohtajilta, miten nämä arvioivat virkamiesten määrän kehittyvän tulevina vuosina.
– Hyvinvoinnin toimiala korostuu, joten tämä toimiala tullee jatkossa kehittymään, kertoo kunnanjohtaja Kati Rekola Lemiltä.
Taipalsaaren kunnanjohtaja Kari Kuuramaa kertoo, etteivät tehtävät pienessä peruskunnassa ole vähentyneet esimerkiksi Etelä-Karjalan hyvinvointialueen aloittamisen jälkeen.
– Eksoten kokoukset jäivät kunnanjohtajan kalenterista pois, mutta tilalle tulivat hyvinvointialueen säännölliset kokoukset ja hyvinvoinnin edistämisen erilaiset työryhmät, kertoo Kuuramaa.
Virkamiesten työkuva kehittyy
Osa kunnista on jo kehittänyt virkamiestensä työnkuvaa. Esimerkiksi Savitaipaleella palvelujohtajan nimike on muutettu hyvinvointiasiantuntijaksi joka tekee puolet työajastaan Savitaipaleella ja puolet Luumäellä.
– Muut aiemmin hänelle kuuluneet työtehtävät jaettiin organisaatiossa jo oleville työntekijöille. Yksi palvelusihteerin toimi jätetään nyt täyttämättä ja erityisesti taloushallinnon prosesseja on viime aikoina järjestelty hieman eri tavalla kuin aikaisemmin, kertoo Savitaipaleen kunnanjohtaja Johanna Mäkelä.
Rautjärven kunta joutui heikon taloustilanteen vuoksi vähentämään henkilöstöä talouden tasapainotustoimenpiteenä vuosina 2019 ja 2020. Nyt kunta on palkannut lisää on henkilöstöä haavoittuvuuden vähentämiseksi. Yhteisöverojen kasvun myötä kunnan suhteellinen rahoitusasema on nyt aiempaa parempi.
– Uuden hallituksen valtiontalouden tasapainotustoimenpiteet voivat vaikuttaa merkittävästi sivistystoimeen, mutta niiden vaikutuksia toiminnan järjestämiseen ei vielä voida arvioida, toteaa Rautjärven kunnnanjohtaja Harri Anttila.
Ruokolahden kunnanjohtaja Jukka-Pekka Bergman näkee kuntien ja hyvinvointialueen tiiviin yhteistyön yhdeksi keskeisimmistä Etelä-Karjalan hyvinvoinnin ja elinvoiman vahvistajista.
– Uskon tämän olevan meillä valtakunnallisesti aivan huippua, josta muut voivat ottaa mallia, Bergman sanoo.
Lisää Etelä-Karjalan uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki lappeenranta@yle.fi.