Monissa kouluissa vietetään tulevana viikonloppuna päättäjäisiä ja valmistujaisia. Jos aikoo järjestää kekkerit ulkona, kannattaa varautua ylimääräisellä vaatekerroksella.
– Vuodenaikaan nähden on jopa kylmää. Sateitakin on, mutta varsinainen lakkiaispäivä näyttää enimmäkseen pilvipoutaiselta, sanoo Ylen meteorologi Elias Paakkanen.
Viikonlopun päivälämpötilat ovat jopa yli viisi astetta tavanomaista viileämpiä. Tämä johtuu kylmästä luoteisesta ilmavirtauksesta.
Tänään torstaina Lapissa on satanut räntää ja lunta. Iltaa kohden sateet muuttuvat vedeksi.
Perjantaina iltapäivällä sateet painottuvat lännestä ja lounaasta Kainuuseen ja Pohjois-Pohjanmaalle ulottuvalle alueelle. Lämpötilat jäävät suurimmaksi osaksi alle kymmeneen asteeseen.
Lauantai on aavistuksen lämpimämpi mutta silti kolea ja pilvinen. Etelässä päästään vähän yli kymmenen plusasteen, pohjoisessa jäädään alle. Idässä tulee sadekuuroja.
Sunnuntaina sateet yleistyvät taas ja on edelleen viileää, kertoo Paakkanen.
– Ensi viikon alussa lämpenee hieman. Tuolloin ollaan jo lähempänä tavanomaisia lukemia, mutta kovin kesäinen sää ei ole vieläkään.
Lue lisää Ylen sääsivuilta.
Yöllä paukkui kesäkuun pakkasennätys
Ilmatieteen laitos kertoo, että Enontekiön Saanatunturilla on tehty tänään uusi kesäkuun kylmyysennätys.
Uusi kesäkuun pakkasennätys on -7,7 astetta, joka mitattiin kyseisellä, 1 002 metrin korkeudessa olevalla havaintoasemalla aamuyöstä.
Aiempi pakkasennätys on kesäkuulta 1962, jolloin Inarin Laanilan havaintoasemalla mitattiin -7,0 astetta.
Ilmatieteen laitos tarkistaa vielä havainnon.