Toimitusministeristön pääministeri Sanna Marinin (sd.) johtamasta hallitusviisikosta kertova dokumenttisarja nähdään Suomen lisäksi myös muissa Euroopan HBO Max -maissa sekä Yhdysvalloissa.
Kyseessä on HBO Maxin ensimmäinen suomalainen dokumenttisarja.
Kolmiosainen sarja kertoo naisministereiden vaiheista koronapandemiasta käynnissä olevaan Venäjän hyökkäykseen Ukrainassa. Sarjan päähenkilöitä Marinin lisäksi ovat ministerit Li Andersson (vas.), Maria Ohisalo (vihr.) Annika Saarikko (kesk.) ja Anna-Maja Henriksson (rkp).
Ainakin nämä asiat sarjasta tiedetään etukäteen:
1. Sarjassa näytetään sekä ministereiden työtä että yksityiselämää
Sarjan traileri julkaistiin YouTubessa 15. toukokuuta. Pariminuuttisessa trailerissa nähdään välähdyksiä sekä ministereiden julkisista esiintymisistä että perhe-elämästä pienten lasten kanssa.
Helsingin yliopiston elokuva- ja televisiotutkimuksen dosentti Jaakko Seppälä arvioi Iltalehdelle trailerin perusteella, että sarja esittelee ministereistä kolme tasoa: julkisuuskuvan, ammatillisen puolen ja yksityiselämän.
– Kamerat eivät suinkaan tavoittaneet hetkiä kuvattavien yksityiselämästä ja arjesta, vaan pikemminkin poliitikot tarjoavat kameroille valittuja hetkiä. Se tarkoittaa sitä, että kaikki on hyvin kontrolloitua, Seppälä sanoo.
Seppälä ennakoi, että sarjan herättämät reaktiot Suomessa ja ulkomailla tulevat vaihtelemaan.
– Suomessa monella on varsin latautunut käsitys näistä ihmisistä. Voisin kuvitella, että poliittisen spektrin laidoilta löytyy valtavasti eroja, miten suhtaudutaan.
2. Marinin haastattelu liikutti myös ohjaajan kyyneliin
Trailerista on nostettu erikseen kohtaus, jossa Marin itkee avoimesti puhuessaan Ukrainan tilanteesta.
– Suomalaiset ihmiset kokevat valtavasti empatiaa Ukrainaa kohtaan, Marin sanoo haastattelutilanteessa.
Myös sarjan ohjannutta Mia Halmetta Ukrainaa käsitelleet haastattelut liikuttivat kuvaushetkellä.
– Minua alkoi itkettää ja sitten häntä (Marinia) alkoi itkettää ja me kumpikaan emme meinanneet saada sitä itkua loppumaan. Ajattelin, että tältä tässä nyt tuntuu, vaikka tehdään haastattelua, Halme kertoo Iltalehdessä.
Marinin reaktiot Ukrainan tapahtumiin ovat herättäneet mediahuomiota aiemminkin.
Pääministeri vieraili toukokuussa 2022 Butšan kaupungissa Pohjois-Ukrainassa, jossa Venäjän sotilaat surmasivat yli 400 siviiliä. Järkyttyneen oloisesta Marinista otettu kuva nousi kansainväliseksi some-ilmiöksi.
Ilta-Sanomien (IS) ennakkojutussa kerrotaan, kuinka Marin on itkenyt kahdesti lehden haastatteluissa puhuessaan korona-ajan helpottumisesta sekä niinikään Ukrainan sodasta.
3. Kuvaukset aiheuttivat ajoittain kitkaa
Sarjassa kuvataan ennakkotietojen perusteella, miten ministerit meikkaavat ja puhuvat ulkonäköpaineistaan. Marin ja muut hallitusviisikon jäsenet toivoivat Iltalehden mukaan erikseen, että kamera ei kuvaisi heidän meikkaamistaan. Ohjaaja Halme jätti näitä hetkiä kuitenkin sarjaan.
– Halusin näyttää, että tällaisia me kaikki olemme. Vaikka suurin osa politiikan miehistä ei käytä meikkiä, he laittavat varmasti tietynlaiset vaatteet ja tukkakin laitetaan tietyllä lailla, hän perustelee Iltalehden haastattelussa.
Li Andersson puolestaan kertoo Ilta-Sanomille tilanteesta, jossa häntä haluttiin erikseen kuvata harrastamassa avanto-uintia talviaikaan. Kun Andersson saapui kuvauspaikalle, paikalla ei ollut lainkaan saunaa. Avantoon oli kuitenkin mentävä.
– Kun nousimme avannosta, kuvausryhmä pyysi meitä kävelemään kameroiden edessä edestakaisin, jotta he saisivat vielä kuvamateriaalia. Olimme kuulemma avannossa niin vähän aikaa. Silloin oli kyllä lähellä, etten antanut aika tiukkaa palautetta, Andersson muistelee.
4. Sarjan taustalla on ansioituneita tekijöitä
Sarjan tuottaa kotimainen FremantleMedia Finland Oy. Mia Halmeen ohjaaman sarjan vastaavina tuottajina toimii Hanka Kastelicova.
Halmeen aiempi, huostaanotetuista lapsista kertova Ikuisesti sinun voitti parhaan dokumenttielokuvan Jussi-palkinnon vuonna 2012.
Lisäksi Halme on ohjannut muun muassa avioerodokumentin Joka toinen pari (2017) ja Missä tiet kohtaavat (2021).
Kastelicovan tuottama Collective sai sekä parhaan dokumentin että parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-ehdokkuden vuonna 2020. Elokuva kertoo vuonna 2015 Romanian pääkaupungissa Bukarestissa sijainneessa Collectiv-yökerhossa syttyneestä tuhoisasta tulipalosta.
Palon jälkimainingeissa selvisi, että osa potilaista kuoli sairaalassa saamiinsa infektioihin puutteellisen hygienian takia. Dokumentti kuvaa, miten tutkivien toimittajien paljastukset johtivat muun muassa Romanian terveysministerin eroon vuonna 2016.
5. Sarja on herättänyt kansainvälistä huomiota
Marinin hallitus on saanut paljon kansainvälistä huomiota nelivuotiskautensa aikana. Sarjan julkaisusta uutisoi huhtikuussa myös yhdysvaltalainen elokuva-alan julkaisu Variety.
Ohjaaja Halme kertoo Helsingin Sanomille, että sarjaa on tehty sekä kotimainen että kansainvälinen yleisö huomioiden. Kiinnostus sarjaa kohtaan on ollut hänen mukaansa suurta. Marin on saanut sarjan tiimoilta paljon haastattelupyyntöjä.
Sarjan tuottanut Kastelicova kertoo ihailleensa jo pitkään erityisesti naisten yhteiskunnallisesta asemaa Suomessa. On inspiroivaa, että Suomessa voi olla äiti ja menestyä työelämässä, hän sanoo Ilta-Sanomien haastattelussa.
– Mielestäni naispoliitikot tuovat esiin tärkeitä aiheita terveydenhuollosta koulutukseen ja ilmastonmuutokseen. Toivon, että tämä välittyy sarjasta myös katsojille, Kastelicova sanoo.
Viisi valittua katsottavissa HBO Maxilla 9. kesäkuuta ja TV5-kanavalla 14. kesäkuuta alkaen.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 3.6. kello 23:een saakka.
Lue lisää:
HBO:lta tulee dokumenttisarja Marinin hallituksen ”viisikosta”