Verkkoon yhdistetty jääkaappi, tietokoneiden hakukoneet, droonit, itseohjautuvat autot, tehdasrobotit.
Tekoälyn käyttö yleistyy ja vaikuttaa ihmisten arkeen yhä laajemmin. Viime aikoina on eniten puhuttanut tekoälyyn perustuva vuorovaikutusohjelmisto Chat GPT. Se kykenee vastaamaan sujuvalla suomenkielellä monimutkaisiinkin kysymyksiin.
Yle tiedusteli asiantuntijoilta, mitkä heidän mielestään ovat tekoälyn kolme suurinta uhkaa ja kolme suurinta mahdollisuutta. Tekoälyn nopea kehitys on saanut monet pelkäämään sitä, ohittaako tekoäly kyvyillään ihmisen.
Lisäksi kysyimme vuorovaikutukseen pystyvältä tekoälyltä Chat GPT:ltä itseltään sen uhista ja mahdollisuuksista.
Tietojenkäsittelytieteen professori Hannu Toivonen, Helsingin yliopisto
Kolme uhkaa
1. Olemme yhä enemmän tekoälyllä valittujen ja tuotettujen sisältöjen armoilla. Sisältö voidaan valita ja muokata kullekin erikseen niin hienovaraisesti, että näkemyksemme muuttuvat jonkun muun haluamaan suuntaan, emmekä itse huomaa sitä.
2. Tekoälyn edut voivat kasautua niitä kehittäville yrityksille ja yksilöille, kun taas massat voivat joutua työttömäksi tai tekoälyä avustaviin huonopalkkaisiin tehtäviin. Kärjistyneessä skenaariossa amerikkalainen ja kiinalainen kulttuuri jyräävät ne kielet ja kulttuurit, jotka eivät ole tekoälyohjelmissa yhtä hyvin edustettuina.
3. Tekoälyn huolimaton käyttö kriittisessä järjestelmässä voi aiheuttaa katastrofin. Finanssijärjestelmä romahtaa, jos automaattinen arvopaperikauppa lähtee syöksykierteeseen. Sähköverkko kaatuu, jos sen ohjaamisessa tapahtuu kriittinen virhe. Syttyy sota, jos ohjuksia laukaistaan automaattisesti virheellisen havainnon perusteella.
Kolme mahdollisuutta
1. Itsenäisen, fiksun toiminnan lisäksi tekoälyohjelmia kehitetään tekemään yhteistyötä ihmisten kanssa ja heidän ehdoillaan. Koneiden kyky käsitellä ja analysoida nopeasti valtavia määriä tietoja täydentää ihmisen kykyä nähdä asioiden merkitys ja pohtia yhteyksiä. Näiden kykyjen yhdistäminen antaisi esimerkiksi lääkärille paremmat edellytykset hoitaa potilaitaan.
2. Tekoälyn avulla voidaan suorittaa tai tehostaa yhä uusia tehtäviä, mistä seuraa tuotannon kustannusten laskeminen ja korkeampi tuottavuus. Mikäli edut ovat mittavat ja riittävä osa niistä kanavoituu laajemmin yhteiskuntaan, niistä seuraa elintason ja hyvinvoinnin lisääntyminen.
3. Tekoälyä sovelletaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. Mikäli hankkeet onnistuvat, esimerkiksi puhdasta vettä saadaan lisää, ihmissalakuljetusta voidaan vähentää, terveyspalveluiden saatavuus paranee, humanitaarinen apu saadaan paremmin perille, lannoitteiden käyttö vähenee.
Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri
Kolme uhkaa
1. Taloudellisen vallan yhä suurempi keskittyminen ja työpaikkojen katoaminen. Kun tekoälysovellutus laskee hetkessä suuret taustamateriaalit ja tekee niistä selkeitä esityksiä, se voi tehdä asiantuntijatyölle saman, kun automatisaatio teki teollisuustyölle.
2. On riski, että tekoälyn oppiminen vahvistaa vinouksia, joita yhteiskunnassa jo nykyisellään on. Näitä vinoumia pitäisi jatkuvasti ohjata yhteiskunnassa tahdottujen arvojen mukaisesti parempaan. Tekoäly on hyvä kumppani tukiälynä.
3. Riskikäyttö kuten esimerkiksi deep fake -videoväärennökset. Yleisö ei enää voi luottaa näkemäänsä ja kuulemaansa, kun niin sanottu aito ääni ja aidot kasvot tai avatar muuttuu täydellisen luonnollisen oloiseksi. Kun ohjelmat muuttuvat helpommin saataviksi ja niitä valjastetaan väärinkäyttöön, on hauskoista meemeistä enää lyhyt matka suurempiin ongelmiin.
Kolme mahdollisuutta
1. Uudet tieteelliset läpilyönnit, kun laskentateho ja tekoälyn kyky tunnistaa, järjestää ja analysoida valtavia tietomassoja valjastetaan käyttöön. Näin päästään käsiksi paremmin esimerkiksi sairauksiin, sääilmiöihin, ilmastonmuutokseen ja ymmärretään jo olemassa olevaa dataa syvällisemmin.
2. Järjestelmät oppivat ennakoimaan ja optimoimaan vaikkapa energiantuotantoa ja -kulutusta sekä liikennettä. Samalla voidaan vähentää inhimillisten virheiden määrää, johon ulkoiset tekijät vaikuttavat.
3. Tekoäly parantaa jo nyt esimerkiksi kännykällä otettuja kuvia. Kolmiulotteisen internetin tuleminen luo tulevaisuuden kommunikaatiota.
Tietotekniikan professori Jaakko Lehtinen, Aalto-yliopisto
Kolme uhkaa
1. Suurin uhka on mahdollisuus jatkuvaan ja kaikenkattavaan valvontaan sekä kontrolliin. Eräissä epädemokraattisissa maissa tämä on jo todellisuutta.
2. Kun ihmisen käytöksen ennustaminen paranee, paranevat mahdollisuudet myös alitajuiseen manipulaatioon. Tätä tehdään jo paljon; pelit ja sosiaalinen media tehdään tarkoituksella mahdollisimman koukuttaviksi. Samoista naruista vetelee perinteinen mainonta.
3. Työelämän ja sitä kautta yhteiskunnan polarisoitumisen kiihtyy. Tietotekniikka on jo luonut valtavia tuottavuuseroja yksilöiden välille. On huomioitava mahdollisuus, että kaikille ihmisille ei pitkällä aikavälillä löydy ”tuottavaa” tekemistä, ainakaan siinä mielessä kuin sen nyt ymmärrämme.
Kolme mahdollisuutta
1. On valtavasti ilmeisiä mahdollisuuksia; tiekoneet tulevat paremmiksi työkaluiksi kaikessa, mihin niitä nyt käytetään. Tiedon yhdistely eri ohjelmien välillä voisi olla eräs todella merkittävä yleinen kyky. Ajatellaan vain Apottia ja sen käyttäjien tuskaa.
2. Valtavat läpimurrot lääketieteen ja tekniikan aloilla. Personoitua lääketiedettä, parempaa kuvantamista, autonomista liikennettä.
3. Kyvyt, jotka mahdollistavat manipuloinnin, voivat auttaa ihmisen itsetuntemuksen parantamisessa. On kuviteltavissa ”life coach”, joka muistuttaa *haluamallani tavalla* hyvinvointiani lisäävistä ja sitä vähentävistä tavoistani.