Alkuvuodesta postiluukusta kolahtanut vuokratontin laskun suuruus on yllättänyt monet.
Esimerkiksi Turun naapurikaupunki Kaarinassa ennen vuotta 2014 tehdyissä tontinvuokrasopimuksissa vuokra on sidottu 12 kuukauden euriboriin, eli koron kohotessa myös tontin vuokra nousee.
Kun takana on poikkeuksellisen nopea koron nousu negatiivisesta korosta liki neljään prosenttiin, nousee tontin vuokra moninkertaiseksi.
Kaarinan maankäyttöinsinööri Henna Correia Noca kertoo, että vuokratonttien lunastusaikeet ovat kasvussa. Alkuvuoden aikana lunastuslaskelmia on tehty huomattavasti tavallista enemmän. Lunastuslaskelma tehdään, kun asiakas haluaa selvittää, paljonko tontin lunastus maksaisi.
– Osa päätyy sen jälkeen lunastamaan vuokratontin ja osa ei, Correia Noca kertoo.
Vastaavasta kiinnostuksesta tonttien lunastusta kohtaan on viitteitä myös Turussa. Kyselyjä tontin lunastamisesta on tullut enemmän, mutta tonttipäällikkö Essi Korpelan mukaan kauppoja ei kyselyjen pohjalta ole vielä juurikaan tehty.
Turussa ostetaan tontteja omaksi tasaiseen tahtiin muutenkin, mutta Korpela kertoo ostajan olevan tyypillisesti sellainen vuokralainen, jonka vuokrasopimus on päättymässä. Nyt joukossa on myös sellaisia, joilla vuokrasopimusta on jäljellä ja jotka haluavat tutkia vaihtoehtoja.
Korpelan mukaan moni on yllättynyt vuokran korotuksen suuruudesta.
– Uusimmat maanvuokralaskut ovat nyt lähteneet ja niissä indeksikorotukset ovat olleet aikaisempaa korkeammat. Tämän vuoksi ihmiset ovat kyselleet, millä perusteella vuokra nousee. On haluttu lisätietoja siitä, miten vuokra määräytyy, Korpela sanoo.
Kun vuokra on noussut, on haluttu selvittää mitä tontin lunastus maksaisi.
Lunastusmahdollisuus vuokrasopimuksessa on useammin poikkeus kuin sääntö
Kiinteistöliiton neuvontalakimies Tapio Haltia kehottaa vuokratontilla asuvia käymään vuokrasopimuksen läpi.
– Tontin vuokralasku perustuu tehtyyn maanvuokrasopimukseen, jossa on määritelty tontinvuokran muodostumisperusteet. Jos korotus tulee indeksiin perustuen, kannattaa ainakin tarkistaa, onko sopimuksessa näin sovittu, Haltia sanoo.
Haltian mukaan lunastusmahdollisuutta ei löydy maanvuokralaista, eli jos oikeus lunastamiseen on, se löytyy vuokrasopimuksesta.
– Siinä on sovittu, että vuokralaisella on oikeus lunastaa tontti tiettynä ajankohtana tai tietyillä ehdoilla. Monella voi olla väärä käsitys, että lunastaminen olisi aina mahdollista, vaikka näin ei ole, Haltia sanoo.
Jos sopimuksessa ei puhuta lunastusoikeudesta, on tontin mahdollinen lunastaminen neuvottelukysymys vuokralaisen ja vuokranantajan välillä.
Turun tonttipäällikkö Essi Korpela kehottaa ostamista pohtivaa tonttivuokralaista ainakin tekemään laskelmat siitä, mitä tontin ostaminen maksaisi verrattuna vuokran maksamiseen.
– Kannattaisi miettiä, olisiko tontin ostaminen järkevää. Meiltä voi kysellä hintaa ja sen jälkeen käydä asiaa läpi ja miettiä olisiko siihen mahdollisuudet, Korpela sanoo.