Jääkiekon SM-liiga tiedottaa, että SM-liigaan ei voi hakea tällä hetkellä lisenssiä kaudelle 2024–2025. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Hämeen Sanomat.
SM-liiga päätti ylimääräisessä yhtiökokouksessa, että SM-liigan lisenssikriteeristö arvioidaan kokonaan uudelleen. Samoin tarkasteluun asetetaan SM-liigan ja Jääkiekkoliiton välinen yhteistyösopimus. Päätökset tehnyt ylimääräinen yhtiökokous muodostuu SM-liigan 15 omistajaseurasta. Kutakin seuraa edustaa kokouksessa hallituksen puheenjohtaja. Osakkaat vastaavat SM-liigan ylimmästä toimivallasta.
Samassa yhteydessä päätettiin, että SM-liigalisenssiehtojen tarkastelun aikana ei oteta vastaan uusia liigalisenssihakemuksia kaudelle 2024–2025.
Aiemmin Kiekko-Espoo oli kertonut julkisesti hakevansa SM-liigalisenssiä kyseiselle kaudelle tänä syksynä. SM-liigan tiedotteen mukaan asia on käyty hyvässä hengessä läpi Kiekko-Espoon kanssa.
– Osakkaiden ratkaisu ei ole millään muotoa kannanotto Kiekko-Espoon hankkeeseen. Päinvastoin tämä on nähtävä päätöksenä, jossa samat säännöt koskevat kaikkia. Myös SM-liigan nykyisiä seuroja, jotka vuosittain joutuvat lunastamaan sarjapaikkansa täyttämällä lisenssivaatimukset, SM-liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen korostaa tiedotteessa.
Kiekko-Espoo yllättyi ratkaisusta
Kiekko-Espoo kertoo tiedotteessaan jatkavansa kuitenkin valmisteluita SM-liigalisenssin jättämiselle lokakuussa 2023. Kiekko-Espoon puheenjohtaja Ami Rubinstein sanoo tiedotteessa, että seuran tavoitteena on yhä pelata SM-liigakiekkoa syksyllä 2024.
Kiekko-Espoon mukaan SM-liiga viestitti tällä viikolla seuralle, että nousuhakemuksia ei välttämättä voidakaan tulevan kauden aikana käsitellä.
– Totta kai toivomme, että tämä päätös ei ole lopullinen. Haluamme jatkaa rakentavaa dialogia SM-liigan kanssa, että pääsemme esittämään asiamme vielä tulevan kauden aikana. Espoo kuuluu liigakartalle ja tämä viesti välittyy toivottavasti koko ajan voimakkaampana, Rubinstein toteaa.
Rubinstein myöntää Yle Urheilulle, että SM-liigan yhtiökokouksen päätös yllätti.
– Heillä on ollut tieto tavoitteestamme ja aikataulustamme. Siinä mielessä tuli yllätyksenä, Rubinstein sanoi Yle Urheilulle.
Rubinsteinin mukaan Kiekko-Espoo pyrkii selvittämään keskustelun ja vuoropuhelun kautta, millä tavalla olisi vielä mahdollista hakea SM-liigalisenssiä lokakuussa kaudelle 2024–2025.
– Meidän näkökulmasta on tärkeää, että asioita käsitellään asioina. Tässä tapauksessa SM-liigan näkemys laajentumisesta ja meidän näkemyksemme liigapaikan hakemisesta ei ole vielä sovittunut yhteen, Rubinstein sanoo.
Rubinsteinin mukaan ainoa eri näkemys SM-liigan ja Kiekko-Espoon välillä on siinä, pystyisikö Kiekko-Espoo hakemaan SM-liigalisenssiä lokakuussa.
– Ei liity millään tavalla meidän valmiuteen, että SM-liigalisenssiä kaudelle 2024–2025 ei voisi hakea. Se liittyy SM-liigan valmistelutyöhön. Ymmärrämme, että valmistelutyö on käynnissä. Koemme kuitenkin, että kaikki asiat huomioiden olisi hyvä, jos Kiekko-Espoon hakemus käsiteltäisiin tässä vaiheessa, vaikka muuta työtä olisi käynnissä, Rubinstein sanoo.
Kiekko-Espoon puheenjohtaja ei lähde avaamaan tarkemmin SM-liigan ja Kiekko-Espoon keskusteluita. SM-liigan päätös ei Rubinsteinin mukaan muuta Kiekko-Espoon suunnitelmia kohti lokakuuta ja ensi kautta.
– Tällä hetkellä tilanne ei muutu. Olemme lähteneet rakentamaan projektia vuonna 2018 Suomi-sarjasta. Tässä on ollut koronaa ja monta eri vaihetta takana. Jos olisimme muuttaneet suuntaa, kun on tullut joku haaste, emme olisi tässä tilanteessa nykypäivänä, Rubinstein toteaa.
Pelaajayhdistys huolestui päätöksestä
Suomen Jääkiekkoilijat ry eli jääkiekon pelaajayhdistys on huolestunut SM-liigan päätöksestä pitää sarja toistaiseksi suljettuna.
Pelaajayhdistys kertoo tiedottessaan keväällä 2023 tehdystä kyselystä SM-liigan ja Mestiksen pelaajille.
Pelaajilta kysyttiin, tulisiko SM-liigan ja Mestiksen välillä olla mahdollisuus nousta ja tippua urheilullisen menestyksen perusteella. Kantansa ilmoittaneista pelaajista 98 prosenttia oli avoimien sarjojen puolella. Kyselyyn vastasi yhteensä 465 pelaajaa.
– Jääkiekko on pelaajien peli ja pelaajien mielipide tulisi olla se kaikista tärkein tässäkin asiassa. Pelaajayhdistys tukee vahvasti kaikin tavoin avointa Liigaa ja haluaa myös olla mukana kehittämässä sarjajärjestelmiä yhteistyössä Liigan ja Jääkiekkoliiton kanssa, Pelaajayhdistyksen puheenjohtaja Teemu Ramstedt sanoo tiedotteessa.
Hiltunen ei halua hätiköidä
SM-liigan tiedotteen mukaan SM-liigan ja Jääkiekkoliiton yhteistyösopimuksen päivittäminen ja SM-liigan osakassopimuksen uudelleenarviointi tehdään kauden 2023–2024 aikana.
– Olemme tehneet määrätietoista työtä ja tunnistimme prosessin aikana selkeästi, että lisenssiehdot vaativat tarkastelua. Maailma ympärillämme on muuttunut viime vuosina merkittävästi, ja tämä on keskeinen asia sarjan tulevaisuutta ajatellen, Hiltunen sanoo tiedotteessa.
– Lisäksi otimme strategiatyön ensimmäisessä vaiheessa erityisesti huomioon sen, miten suuri vastuumme on SM-liigan pitkän tähtäimen kehityksestä. Olemme pohtineet asioita laajasti ja avoimesti, mutta haluamme tehdä vain tarkasti harkittuja ratkaisuja. Siksi työ jatkuu edelleen. Mikä tahansa hätiköinti olisi virhe.
Päivitetty kello 13.42. Lisätty Rubinsteinin kommentit Yle Urheilulle.
Päivitetty kello 14.49. Lisätty Pelaajayhdistyksen kannanotto.