Hyppää sisältöön

Kankaanpään pyöräonnettomuudesta ei nostettu syytettä – pyöräilijä kuoli törmättyään alikulussa betoniporsaaseen

Syyttäjän mukaan betoniporsaan sijoittaminen alikulkukäytävään oli perusteltua. Kyseessä oli tapaturmainen onnettomuus.

Alikulkukäytävä Kankaanpäässä.
Kuva: Jere Sanaksenaho / Yle
Tapio Termonen

Kankaanpäässä viime vuonna tapahtuneesta pyöräilijän kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta ei nosteta syytettä. Yksi henkilö oli epäiltynä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kuolemantuottamuksesta poliisin esitutkinnan perusteella.

Onnettomuus tapahtui viime vuoden toukokuussa, kun noin 60-vuotias mies menehtyi törmättyään betoniporsaaseen valtatien 44 alitse menevässä alikulkutunnelissa.

Syyttäjän tekemän syyttämättäjättämispäätöksen mukaan betoniporsaan asettaminen alikulkutunneliin oli perusteltua, koska kevyen liikenteen väylää oli ajettu autoilla ja mopoautoilla. Syyttäjän mukaan ajoneuvoliikenne oli ollut merkittävä vaara kevyelle liikenteelle.

Betoniporsas oli ollut aikaisemmin sijoitettuna kahdessa eri kohdassa kauempana alikulusta, mutta se ei riittänyt estämään moottoriajoneuvojen liikennettä. Betoniporsas oli kierretty nurmikon kautta.

Syyttäjän mukaan betonieste oli sijoitettu tunnelin keskelle pituussuunnassa ja siinä oli riittävät heijastimet. Alikulkutunnelissa on ollut keskiviiva ja ajosuuntaa osoittavat nuolet. Sen ympärille oli jäänyt riittävästi tilaa tunnelin leveyssuunnassa. Lisäksi ennen tunnelia on ”Kulje oikealla” -kyltti.

Tapaturmainen onnettomuus

Onnettomuus tapahtui yöllä ja tunnelin valaistus sekä muu katuvalaistus olivat pois käytöstä. Syyttäjä katsoo, että kyseessä oli vakiintunut käytäntö kesäaikaan.

Syyttäjän tekemän päätöksen perusteluissa todetaan, että pyöräilijällä ei ollut valoja eikä pyöräilykypärää. Lisäksi polkupyörästä puuttuivat takajarrupalat ja etujarrun teho oli heikohko.

Syyttäjä huomioi päätöstä tehdessään myös esitutkintaa varten liikenneturvallisuuden johtavalta asiantuntijalta pyydetyn lausunnon. Onnettomuustutkijan lausunnon mukaan ajoesteen sijoitteluun ei liittynyt tienpitäjän huolimattomuutta, tuottamuksellisuutta tai suunnitteluohjeiden vastaisuutta, vaan kyseessä oli usean eri taustatekijän aiheuttama tapaturmainen onnettomuus.

Suosittelemme sinulle