Perussuomalaisen kaupunginvaltuutetun Pride-liputuksesta pitämä puheenvuoro antaa väärän kuvan Lieksasta. Näin vakuuttaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Timo Väänänen (kesk.).
– Valtaosa Lieksan päättäjistä haluaa edistää suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa. Meidän tavoitteemme on, että Lieksa on turvallinen kaupunki kaikille. En olisi voinut ikinä uskoa, enkä toivoa, että tällaista tapahtuu, Väänänen sanoo.
Kaupunginvaltuutettu Keijo Porkka (ps.) sanoi maanantaina kaupunginvaltuuston kokouksessa, että sateenkaariliputus rikkoo kansainvälisiä sopimuksia lasten oikeuksista.
Hän myös väitti, että sateenkaariliputusta kannattavat hyväksyvät eläimiin sekaantumisen ja haluavat alentaa seksuaalisen kanssakäymisen suojaikärajan 12 ikävuoteen.
Kaupunki on valmis toimimaan
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Lieksa on otsikoissa päättäjien syrjivän kielenkäytön takia.
Esimerkiksi kymmenen vuotta sitten julkisuudessa puitiin perussuomalaisen valtuutetun rasistista kielenkäyttöä. Tuolloin syytekynnys ei ylittynyt.
Myös Lieksan maanantaisesta valtuuston kokouksesta on tehty rikosilmoitus. Poliisi on vahvistanut saaneensa ilmoituksen, mutta ei sitä, koskeeko rikosilmoitus Keijo Porkan puhetta.
Timo Väänänen pitää mahdollista poliisitutkintaa tervetulleena.
– Asiaan olisi hyvä saada selvyys. Sen jälkeen pystymme kaupunginhallituksessa pohtimaan, tarvitseeko meidän ryhtyä toimenpiteisiin. Teemme varmasti osamme, Väänänen sanoo.
Pelisäännöt syytä kerrata
Jonkinlaista pelisääntökeskustelua Timo Väänänen pitää tarpeellisena, kävi rikosilmoitukselle miten tahansa.
– Viime vuosina ylilyöntejä ei ole ollut, mutta tämä tapaus osoittaa, että pelisääntöjä on syytä kerrata, Väänänen sanoo.
Hän on harmissaan siitä, että kerran syntynyttä mielikuvaa on vaikea muuttaa.
– Kun yksi huono viesti pääsee leviämään, saa perään lähettää monta kymmentä hyvää viestiä ennen kuin se huono viesti on kumottu.
Siksi Väänänen katsoo, että Lieksan kaupungin on syytä tehdä kaikkensa, ettei vastaavaa enää tapahdu.