Pilaantunut maaperä tulee Hämeessä harvoin yllätyksenä. Hämeen ely-keskuksen alueella rekisterissä on pari tuhatta kohdetta, joissa maaperä on pilaantunutta.
Johtava asiantuntija Olli Valo Hämeen ely-keskuksesta toteaa, että tällaiset alueet tunnetaan maakunnissa jo aika hyvin.
– Tiedämme, missä on ollut esimerkiksi kaatopaikkoja. On aika harvinaista, että tällaisia tulee nykyään enää täysin yllätyksenä, kun jotain uutta rakennetaan, hän sanoo.
Rekisteröityjen kohteiden joukossa on kuitenkin yhä runsaasti paikkoja, joissa maan arvioidaan olevan pilaantunutta, mutta sitä ei ole vielä varmistettu. Valon mukaan niitä saadaan käytyä läpi satakunta vuodessa.
Maaperän mahdollista pilaantumista voidaan arvioida toimintahistorian, eli esimerkiksi tontilla olleen yritystoiminnan perusteella.
Täyttömaa on voinut olla silkkaa jätettä
Isoissa kaupungeissa tyypillinen ennen rakentamista puhdistettava alue on ranta, jossa kaupunkia on laajennettu vuosikymmenten aikana täyttömaalla.
– Vuosikymmenien varrella on ollut tapana, että vesistöön kipataan ylijäämämaata, pilaantunutta maata tai ihan yhdyskuntajätettäkin. Kun siellä lähdetään sitten kaivamaan ja rakentamaan, vastaan voi tulla jotain vanhaa jätettä, kertoo johtava asiantuntija Olli Valo Hämeen ely-keskuksesta.
Toinen tavanomainen ”hautausmaa” on vanha kyläkaatopaikka.
– Ne ovat pienempiä esiintymiä haja-asutusalueella. Sieltä voi löytyä ihan jotain ikivanhaa purkkia ja purnukkaa, öljykanistereita ja tämäntyyppistä metallijätettä, Valo kuvailee.
Molemmissa maakunnissa maaperää puhdistetaan vuosittain kymmenissä kohteissa. Ely-keskus antaa ohjeet, miten alueet pitää tutkia. Kun kunnostaminen ja puhdistaminen aloitetaan, viranomainen antaa ohjeita ja määräyksiä sekä hyväksyy suunnitelmat ja tutkimusraportit.
– Sitten kun maaperä on puhdistettu, se vaatii meidän hyväksyntämme, että onko puhdistettu riittävästi ja vai vaatiiko se vielä jotain jotain toimia, Olli Valo sanoo.
Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.
Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa