Oulun yliopiston kollegio on valinnut äänestyksen jälkeen neljä uutta jäsentä Oulun yliopiston hallitukseen. Oulun yliopiston yliopistokollegio on 24-jäseninen elin, jossa ovat edustettuna yliopistoyhteisön eri ryhmät.
Uusien hallituksen jäsenten toimikausi loppuu vuoden 2025 lopussa.
Valituista Pohjois-Pohjanmaan liiton kehitysjohtajan Tiina Rajalan kausi alkaa jo syksyllä, mutta muiden uusien hallituksen jäsenten eli VTT:n Tietointensiiviset tuotteet ja palvelut -liiketoiminta-alueen johtajan Tua Huomon, Fintrafficin toimitusjohtajan Pertti Korhosen ja kielitieteilijä, tietokirjailija Janne Saarikiven kausi alkaa ensi vuoden alussa.
Oulun yliopiston hallituksen yhdestätoista jäsenestä viisi tulee yliopistoyhteisön ulkopuolelta. Uudet jäsenet korvaavat väistyvät jäsenet. Tutkimusjohtaja Anna Rotkirchin toimikausi päättyy 4.9.2023 ja Juhani Damskin, Liisa Jaakonsaaren ja Kalervo Väänäsen toimikaudet päättyvät 31.12.2023. Nykyisistä viidestä jäsenestä hallituksessa jatkaa 31.12.2025 saakka Mikko Ayub.
Yliopiston hallituksen puheenjohtaja valitaan ulkopuolisista jäsenistä.
Yliopistolain mukaan ulkopuolisten jäsenten tulee edustaa monipuolisesti yhteiskuntaelämän ja yliopiston toimialaan kuuluvien tieteiden tai taiteiden asiantuntemusta.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.