Hyppää sisältöön

Opiskelijat tyrmäävät valtiovarainministeriön keinot opintojen nopeuttamiseen: ”Systemaattinen keino polttaa opiskelijat loppuun”

Opiskelijoiden mukaan VM:n ehdottamat keinot vaikeuttaisivat opiskelijoiden taloudellista tilannetta ja hidastaisivat valmistumista entisestään.

Opiskelijajärjestöt näkevät ministeriön ehdottamat muutokset opiskelijoiden tilannetta kurjistavina. Video: Niko Mannonen / Yle
Saara Heiskanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Opiskelijajärjestöt kritisoivat voimakkaasti valtiovarainministeriön (VM) ehdottamia muutoksia, joiden tarkoituksena on vauhdittaa opinnoista valmistumista.

Opiskelijoiden mukaan toteutuessaan ehdotukset kurjistaisivat opiskelijoiden asemaa taloudellisesti ja saattaisivat lisätä mielenterveysongelmia.

– Sehän on systemaattinen keino polttaa meidän opiskelijat loppuun. Emme näe näitä ehdotuksia oikeina keinoina nopeuttaa opintoja, toteaa Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (Jamko) hallituksen puheenjohtaja Lauri Kujala.

Keskustelun taustalla on hallitusneuvottelijoiden valtiovarainministeriölle esittämä kysymys siitä, miten opintotukea pitäisi uudistaa, jotta tuki kannustaisi opiskelijoita nopeaan valmistumiseen.

VM:n ehdotti alkuviikosta antamissaan vastauksissa esimerkiksi opintotukikuukausien vähentämistä ja opintolainahyvityksen lisäajan poistamista.

Muita toimia ministeriön mukaan voisivat olla esimerkiksi lukukausimaksut, joita perittäisiin tutkinnon tavoitevalmistumisajan ylittäviltä vuosilta.

Töiden tekeminen hidastaa valmistumista

Ylen haastattelemien neljän opiskelijajärjestön mukaan yksi suurimmista syistä opintojen viivästymiseen on tällä hetkellä opiskelijoiden taloudellinen tilanne. Moni joutuu käymään töissä opintojen ohella, jotta rahat riittävät päivittäiseen elämään.

Jamkon Lauri Kujalan mukaan opiskelun pitäisi olla opiskelijan ensisijainen työ, ja siihen pitäisi tarjota taloudelliset resurssit. Samoilla linjoilla ollaan muissakin opiskelijajärjestöissä.

– Opintorahaa pitäisi korottaa, jotta opiskelijat pystyisivät keskittymään täysipäiväiseen opiskeluun, toteaa Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Konsta Tarnanen.

JYY:n hallituksen puheenjohtaja Konsta Tarnanen työskentelee tietokoneella.
Konsta Tarnasen mukaan toimeentulon ongelmat ovat yksi suurimmista syistä valmistumisen viivästymiseen. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Esimerkiksi Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) on ehdottanut opintorahaan sadan euron kuukausittaista korotusta. SYL:n hallituksen jäsen Jenny Kasongon mukaan ministeriön ehdottama opintotukikuukausien vähentäminen voisi puskea opiskelijat tekemään yhä enemmän töitä, mikä puolestaan hidastaisi valmistumista entisestään.

– Jos tällaiset ehdotukset toteutuisivat, se voisi lisätä ahdistuneisuutta siitä, voiko korkeasti kouluttautua ilman suurta taloudellista riskiä, Kasongo toteaa.

Mielenterveysongelmat toinen merkittävä tekijä

Toimeentulo on yhteydessä myös mielen hyvinvointiin ja jaksamiseen, huomauttaa Suomen ammattiin opiskelevien liiton (SAKKI) puheenjohtaja Aale Päivinen.

Mielenterveysongelmien kriisi on opiskelijoiden mukaan toinen merkittävä syy opintojen viivästymiseen. THL:n mukaan 35 prosenttia korkeakouluopiskelijoista kertoi kärsivänsä ahdistus- tai masennusoireista vuonna 2021.

Päivisen mukaan avun saaminen mielenterveysongelmiin on tällä hetkellä todella vaikeaa.

Lue lisää: Opiskelijoiden mielenterveyspalveluihin on kuukausien jono – Anriika Kauppi: "Se on aikamoinen helvetti mennä läpi" (2022)

JAMKO:n hallituksen puheenjohtaja Lauri Kujala työskentelee tietokoneella.
Opiskelijat voivat Lauri Kujalan mukaan nyt ennennäkemättömän huonosti, eikä hän usko VM:n keinojen tuovan siihen helpotusta. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Jamkon Lauri Kujalan mielestä ministeriössä ajatellaan opiskelijoita liian yksipuolisesti.

– Meillä on laaja kirjo erilaisia opiskelijoita, joilla on erilaiset elämäntilanteet. Osa kouluttautuu toista kertaa ja osalla on perhe. Osa joutuu itsestä riippumattomista syistä venyttämään opintojaan. Sitten tuolla annetaan keppiä, että maksapa loppuopinnot itse.

Opiskelijat toivovat parempaa tukea

SYL:n Jenny Kasongon mukaan opiskelijoihin ja koulutukseen pitäisi investoida, jotta mahdollisuudet valmistua tavoiteajassa paranisivat.

Kaikissa Ylen haastattelemissa järjestöissä toivotaan opiskelijoille parempaa tukea paitsi taloudellisesti, myös oppilaitosten sisäisten tukipalveluiden muodossa.

– Useat opiskelijat kokevat, etteivät he saa riittävää tukea ja ohjausta opintojen aikana. Siihen tarvitaan lisää resursseja, toteaa SAKKIn Aale Päivinen.

Lauri Kujalan mielestä keskustelu painottuu liikaa valmistumisaikatauluun, ja koulutuksen laatu unohtuu.

– Haluammeko hätäisesti koulutettuja sairaanhoitajia, insinöörejä ja opettajia, vai sellaisia, jotka osaavat hommansa? Koulutus ei tule kauan olemaan laadukasta, jos katsotaan vain sitä, että ihminen pitää saada koulutusputkesta läpi.

Voit keskustella aiheesta 3.6. kello 23.00 saakka.

Suosittelemme