Hyppää sisältöön

Venäjä vastasi Suomen noottiin edustustojen pankkitilien jäädyttämisestä

Venäjän mukaan Suomen edustustoilla Venäjällä on jatkossa mahdollisuus käyttää vain yhtä pankkia.

Suomen Moskovan-suurlähetystö.
Suomen edustustojen pankkitilit jäädytettiin Venäjällä huhtikuussa. Kuva Moskovan lähetystön edustalta. Kuva: Vlad Karkov / AOP
STT,
Laura Kangas

Venäjä on vastannut Suomen kuukausi sitten toimittamaan noottiin, joka koski Suomen Venäjän edustustojen pankkitilien jäädyttämistä.

Venäjä tulkitsee vastauksessaan, että heidän oma edustustonsa Suomessa on rajoitettu käyttämään vain yhtä pankkia.

Venäjä vetoaa vastavuoroisuuteen ja toteaa, että myös Suomen edustustoilla Venäjällä on jatkossa mahdollisuus käyttää vain yhtä pankkia.

Ulkoministeriön viestinnästä kerrotaan, että Venäjä ei keskiviikkona annetussa vastauksessaan nimeä mitään tiettyä pankkia.

Venäjä toimitti vastauksensa Suomen suurlähetystölle Moskovassa.

Suomen viranomaiset eivät ole kieltäneet käyttämästä eri pankkeja

Ulkoministeriön viestintäsuunnittelija Taneli Dobrowolski kertoo Ylelle, etteivät Suomen viranomaiset tiedä, mitä pankkia Suomen edustustoilla olisi mahdollisuus käyttää.

Venäjän suurlähetystö kertoi 17. toukokuuta, että Suomen edustustoille olisi sen käsityksen mukaan annettu mahdollisuus käyttää Venäjän VTB-pankkia. VTB-pankki on EU:n ja Yhdysvaltojen pakotelistalla.

Tiedossa ei kuitenkaan ole, viittaako Venäjä nyt samaan pankkiin.

– Emme tiedä sen tarkemmin, mitä pankkia Venäjä nyt tarkoittaa. Selvitämme asiaa, Dobrowolski kertoo.

Suomen viranomaiset eivät Dobrowolskin mukaan ole kieltäneet Venäjän diplomaatteja käyttämästä useampaa pankkia.

– Emme ole rajoittaneet Venäjän-edustustojen pankkimahdollisuuksia. Päinvastoin olemme pyrkineet turvaamaan pankkitoiminnan mahdollisuudet heille.

Dobrowolskin mukaan Suomen Venäjän-edustustojen tilit ovat edelleen jäädytettyinä, eikä tilanteessa ole tapahtunut käytännössä mitään edistystä.

Suosittelemme sinulle