Hyppää sisältöön

Tapparan tähti teki NHL-sopimuksen – Waltteri Merelä siirtyy huippuseuraan

SM-liigan tähtihyökkääjä, MM-leijona Waltteri Merelä lähtee etsimään onneaan Tampa Bay Lightningista. Urheilullinen haaste on huippuseurassa kivikova.

Pelicansin Ben Blood ja Tapparan Waltteri Merelä kamppailevat.
Waltteri Merelä (vas.) debytoi SM-liigassa aikanaan Pelicansissa, jonka hän kohtasi tänä keväänä finaaleissa Tapparan paidassa. Kuva: Tomi Hänninen / Chilipictures
Pekka Holopainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Tampereen Tapparassa viime ja toissa kaudella loistanut laitahyökkääjä Waltteri Merelä, 24, ei salaillut halujaan jatkaa jääkiekkouraansa NHL:ssä, vaikka sopimus Tapparaan olisi kattanut vielä kauden 2023–2024.

Nyt Merelä on saanut haluamansa. Yle Urheilun tietojen mukaan hän on allekirjoittanut tulokassopimuksen Tampa Bay Lightningiin.

Urheilullinen haaste on kova, sillä Lightning on Stanley Cupin mestari kausilta 2020 ja 2021 ja finaalin hävinnyt osapuoli.

Lightning tiedottaa Merelän sopimuksesta alkuviikosta.

MM-kisoissa yksi peli

Päävalmentaja Jukka Jalosen MM-kisajoukkueeseen valitsema ja kotikisoissa yhden ottelun pelannut Merelä loisti sekä euro- että liigapeleissä. Hän herätti kauden aikana paljon mielenkiintoa Pohjois-Amerikassa.

Tulokassopimustarjouksia tuli useasta seurasta, mutta vakavia neuvotteluja Merelä edustajineen kävi tiettävästi vain Tampan kanssa.

Merelän sopimus on perusmallinen yhden vuoden kaksisuuntainen tulokaspaperi. Tulokassopimuksissa pelaajan kausiansio NHL:ssä on tyypillisesti 750 000–900 000 Yhdysvaltain dollaria ja AHL:ssä noin 10 prosenttia tästä.

Pitkään sivussa

Ylöjärvellä kiekko-oppinsa saanut Merelä on 188-senttinen ja 90-kiloinen pelaaja, joka osaa myös käyttää fysiikkaansa. Rightilta pelaava kiekkoilija on pelannut enimmäkseen oikeana laitahyökkääjänä, mutta myöskään vasen laita tai sentterin tontti eivät ole hänelle vieraita. Viime liigakaudella Merelä sai marraskuussa leikkaushoitoa vaatineen luistimenviillon ranteeseensa ja oli sivussa yli kaksi kuukautta.

Lightningin tämän hetken kokoonpanossa oikeiksi laitahyökkääjiksi on nimetty tähtipelaaja Nikita Kutsherov sekä veteraani Corey Perry.

Tampassa ei ole vuosien mittaan juuri suomalaisia profiilipelaajia nähty. Valtteri Filppula pelasi seurassa merkittävän uran.

Hänen lisäkseen Lightningia ovat edustaneet mm. Jussi Jokinen, Sean Bergenheim, Juha Ylönen ja Antero Niittymäki.

Suosittelemme