Tampereen keskustan tuntumassa torstaina aamupäivällä syttyneen tulipalon syttymissyy ei ole vielä varmistunut. Alkutietojen mukaan palo olisi lähtenyt saunasta.
– Kuitenkaan viitteitä esimerkiksi vaatteiden kuivattamisesta kiukaan yllä ei ole, tapauksen tutkinnanjohtajan sijainen rikoskomisario Tommi Juvonen Sisä-Suomen poliisista kertoo.
Tutkinta on vielä alussa, joten varmaa syytä palolle ei voida vielä sanoa.
– Tutkinta syttymissyyn selvittämisestä jatkuu, Juvonen täsmentää.
Tulipalo syttyi Tampellan Esplanadilla sijaitsevan kerrostalon toisen kerroksen huoneistossa. Palo tuhosi kerrostaloasunnon täysin.
Tulipalo ei päässyt leviämään palavasta asunnosta kerrostalon muihin huoneistoihin, mutta savua levisi ylempiin kerroksiin sekä asuntoihin.
Kukaan ei loukkaantunut vakavasti palossa.