Minkin ja ketun turkisten vienti Venäjälle loppui täysin Ukrainan sodan alettua, mutta jatkui taas elokuussa 2022. Asiasta kertoo Animalia, joka on tutkinut Tullin Uljas-tilastoja.
EU:n asettamien pakotteiden vuoksi Venäjälle ei saa viedä yli 300 euron luksustuotteita, kuten turkisvaatteita. Vientikielto ei koske raakanahkoja eikä parkittuja ja muokattuja turkiksia.
– Kun vertasimme lukuja viime syksyltä ja syksyltä 2021 eli ennen sotaa, niin osittain luvut olivat jopa aiempaa suurempia, kertoo Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs.
Nuo suuremmat luvut näkyvät minkin raakanahkojen viennissä. Ennen sotaa niitä vietiin syyskuun 2021 ja tammikuun 2022 välillä reilut 22 000 kappaletta. Vuotta myöhemmin lukumäärä oli samalla ajanjaksolla noussut yli 35 000:een.
Ketunnahkojen määrä on pysynyt suurin piirtein samana vertailuajanjaksolla.
Suomen turkisalalla ei ole tietoa viejästä
Tullin tilastoista ei käy ilmi turkiksia vievien yritysten nimiä. Niitä ei voi saada muistakaan julkisista rekistereistä Suomesta.
Suomalainen turkishuutokauppayhtiö Saga Furs kertoo, ettei ole välittänyt turkisnahkoja Venäjälle vuoden 2021 jälkeen.
– Meillä ei ole tietoa, kuka näitä Tullin tilastoissa näkyviä turkisnahkoja olisi välittänyt, sanoo viestintäpäällikkö Tytti Kotipelto yhtiön viestinnästä.
Suomen turkiseläinten kasvattajain liitto Fifur ei myöskään osaa sanoa, keitä ovat Tullin tilastoissa näkyvät turkistenviejät. Viestintäjohtaja Olli-Pekka Nissinen kertoo, että liiton jäsenyrittäjiä on neuvottu sodan alusta lähtien noudattamaan pakotteita ja olemaan tekemättä muutenkaan liiketoimia Venäjän suuntaan.
– Käsityksemme mukaan jäsenyrittäjämme eivät tällaista privaattikauppaa harjoita. Olisihan se selvä maineriski ja eettisesti arveluttavaa, sen ymmärtää jokainen, Nissinen jatkaa.
Yrityksiä turkisten viennin takana voi siis vain arvailla. Taustalla voi olla esimerkiksi suomalaisia tahoja, jotka ostavat turkiksia tukuttain ja vievät niitä Venäjälle.
EU on asettanut Venäjää vastaan jo kymmenen suurta pakotepakettia vastauksena hyökkäykseen Ukrainaan. Viime lokakuussa pakotteisiin lisättiin kohta, jonka mukaan Venäjältä ei saa tuoda raakanahkoja EU-alueelle.