Pietarsaaressa on tehty jälleen uusi ehdotus kouluverkon muuttamiseksi.
Uusin käänne on, että suomenkielinen kouluopetus keskitettäisiin Etelänummen alueelle. Tätä varten Etelänummen nykyisen koulun läheisyyteen rakennettaisiin uusi koulurakennus 0-5 vuosikurssien suomenkielisten vuosikurssien oppilaille.
Esitystä perustellaan keskeisellä sijainnilla mikä, vaikuttaa koulumatkojen pituuteen sekä urheilualueiden läheisyydellä.
Etelänummelle keskitettäisiin viisi ensimmäistä suomenkielistä vuosiluokkaa.
Netissä avattiin eilen adressi, jossa vaaditaan suomenkielisen opetuksen säilyttämistä Länsinummella. Tätä kannattavat myös opettajat.
Adressi oli kerännyt perjantaina puolilta päivin jo 250 allekirjoitusta. Länsinummen koti- ja kouluyhdistyksen keräämässä adressi vaaditaan Länsinummen ja Itälän yhdistämistä Länsinummen koulun tiloihin.
Kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantaina. Päätösesityksenä on myöntää 250 000 euroa uuden koulun suunnitteluun Etelänummelle.
Kouluverkon järjestämistä on pohdittu Pietarsaaressa jo vuosikaudet.
– Jatkuva, ilman päätöstä käytävä kouluverkkokeskustelu on uuvuttanut koulujen henkilöstön täysin ja luonut hyvin ahdistavan tunteen tehdä sitä pyyteetöntä työtä, mitä kouluissa päivittäin tehdään, kirjoitetaan adressissa.
Pietarsaaren koulut ovat huonossa kunnossa, ja niitä on liikaa lapsimäärään nähden.
Ruotsinkielisen koulun rakentamista on ehdotettu Pietarsaaressa useamman kerran, eikä ehdotus ole saanut kannatusta päättäjien joukossa. Suomenkielisten oppilaiden pitäminen Länsinummen koulussa on kaupungin mukaan yhteydessä uuden koulurakennuksen rakentamiseen ruotsinkielisille oppilaille.