Hyppää sisältöön

Väylävirasto: Rata-alueilla villin lännen meininki, Vuokatissa turistit kulkevat radan yli ja paikalliset vievät lapsia hoitoon pihan kautta

Läheltä piti -tilanteita rata-alueilla sattuu usein. Liikkuminen rata-alueella on laitonta.

Junarata ja puunlastauspaikka.
Kuva raakapuun lastauspaikalta Lapinlahdelta. Myös kuormausalueella liikkuminen on kiellettyä. Kuva: Anne-Pauliina Rytkönen / Yle
Tanja Heikkonen

Väylävirastossa on huolestuttu rata-aluiden käytöstä.

Väyläviraston asiantuntija Kimmo Tiainen kertoo, että esimerkiksi Kainuussa Vuokatissa rata-alueella turistit kulkevat radan yli.

– Rata-alueelle ei ole mitään asiaa, se on laitonta, Tiainen muistuttaa.

Radan ylitysten lisäksi myös lapsia saatetaan päiväkotiin ratapihan läpi.

– Alueella liikkuu raskasta kalustoa, joita ei välttämättä huomaa puukasojen takaa eivätkä kuljettajat välttämättä huomaa luvattomia kulkijoita, Tiainen kertoo.

Rautateiden varsilla sijaitsee useita raakapuun kuormauspaikkoja ympäri Suomen. Myös kuormausalueella on luvaton liikkuminen paitsi kiellettyä myös vaarallista.

Kainuun lisäksi luvatonta liikkumista on ollut erityisen paljon Petäjävedellä ja Suolahdella, mutta ongelma koskettaa myös muita kuormauspaikkoja, kuten viime aikoina esimerkiksi Saloa, Turkua ja Lapinlahtea.

– Yrittäjät tekevät jatkuvasti havaintoja ulkopuolisista liikkujista kuormausalueilla. Läheltä piti -tilanteita syntyy valitettavan usein, Tiainen sanoo.

Suosittelemme sinulle