Minna Ala-Penttilä ja Heikki Miinalainen ovat nuoresta, 23 vuoden iästään huolimatta ammattinsa huippuosaajia. Kaksikko valmistautuu parhaillaan näyttämään taitonsa syyskuussa järjestettävässä nuorten ammattiosaajien Euroskills-kilpailussa, jotka pidetään Puolan Gdanskissa.
Vaasasta kotoisin oleva Ala-Penttilä kisaa hiusmuotoilussa ja helsinkiläinen Miinalainen verkkosivujen tuottamisessa.
Ammattitaitokilpailuun valmistautumista voi verrata Ala-Penttilän mukaan ammattiurheiluun. Hänellä on tarkka harjoitusohjelma ja tiimi, johon kuuluu useita valmentajia ja kokeneita kilpailijoita.
– Vähintään kerran kuukaudessa on yhteinen treenileiri, jossa harjoittelemme intensiivisesti useita päiviä. Treenaan myös itsenäisesti 15–20 tuntia viikossa, ja sen lisäksi työskentelen normaalisti kampaamossa.
Verkkosivujen tuottamisessa kilpailevan Miinalaisen harjoittelusta pääosa tapahtuu töissä. Se tarkoittaa käytännössä rutiinin kehittämistä ohjelmoinnissa.
Miinalaisella on viikoittain myös treenipäiviä, joissa käydään läpi vanhoja kisatehtäviä ja keskitytään esimerkiksi koodaamaan verkkosivuja ilman internetiä.
– Verkkosivujen tekemiseen liittyy paljon dokumentaation selaamista ja sen selvittämistä, miten jokin toimii ja kuinka eri asiat yhdistetään toisiinsa. Tämän pitää tulla kilpailussa selkärangasta.
Taidoista on hyötyä Miinalaisen mukaan myös työelämässä: kaikkea ei tarvitse käydä katsomassa netistä.
Kesäkuun alussa nuoret hiovat taitojaan maajoukkueleirillä Helsingissä. Ohjelmassa on muun muassa ryhmäytymistä, joka tarkoittaa esimerkiksi joukkuehuudon keksimistä.
Myös mielenhallintaan liittyvät asiat ovat esillä.
– Puhumme muun muassa siitä, miten hallitaan stressiä ja jännitystä. Niistä taidoista on hyötyä kilpailutilanteessa, Minna Ala-Penttilä sanoo.
Kokeneita kilpailijoita
Molemmat ovat lajissaan kokeneita kilpailijoita, ja heillä on takanaan vuosien harjoittelu.
Ala-Penttilällä on SM-kisa Taitajassa opiskeluajalta kultaa ja hopeaa. Myös Miinalaisella on Taitaja-kisasta kultaa ja hän on ollut mukana sekä ammattitaito-olympialaisissa että MM-kisoissa.
Molemmat kertovat lähtevänsä kisoihin tekemään parhaansa ja kilpailemaan erityisesti itseään vastaan.
– Voittoa tavoitellaan, mutta vastus on ennakkotietojen perusteella kova, sanoo Ala-Penttilä.
Kilpailuissa hänen suurin haasteensa on taistella aikaa vastaan. Esimerkiksi hiusten värjäys, leikkaus ja viimeistely pitää suorittaa tietyssä ajassa.
– Siellä joutuu tekemään kompromisseja. Esimerkiksi värjäys täytyy tehdä huolellisesti, koska se tutkitaan tarkasti, mutta leikkauksen voi tehdä oikaisten karkeasti, jos tulee kiire, sillä tuomaristo ei tarkasta kammalla kehälinjoja, koska tärkeää on se, miltä kampaus näyttää, Ala-Penttilä toteaa.
Voit keskustella aiheesta maanantaihin 5. kesäkuuta kello 23:een asti.