Hyppää sisältöön

Lapin ensimmäisen kaasutankkausaseman rakentaminen alkoi – kyseessä myös Euroopan pohjoisin nesteytetyn biokaasun tankkausasema

Keminmaahan rakentuvalta tankkausasemalta saa sekä nesteytettyä että paineistettua biokaasua ja se palvelee siten sekä raskasta liikennettä että henkilöautoilijoita.

Bio- ja maakaasupumppu tankkausasemalla. Pumppulaatikon kyljessä teksti Gasum.
Keminmaahan rakennettava tankkausasema on saanut rahoitusta EU:n investointitukiohjelmasta Verkkojen Eurooppa -välineestä. Kuvituskuva. Kuva: Petteri Bülow / Yle
Risto Koskinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Energiayhtiö Gasum on aloittanut uuden kaasutankkausaseman rakentamisen Keminmaahan. Rakennustyöt kestävät noin puoli vuotta ja yhtiön tavoitteena on, että asema avautuu käyttäjille kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Gasumin tiedotteen mukaan Keminmaan asema on Suomen Lapin ensimmäinen kaasutankkausasema, Gasumin pohjoisin tankkausasema ja samalla Euroopan pohjoisin nesteytetyn biokaasun eli LBG:n tankkausasema.

Asema rakentuu uudelle Rajakankaan teollisuusalueelle Oulu–Tornio-tien varrelle.

Tavoitteena laajentaa pohjoisemmaksi

Asema on valmistuessaan toistaiseksi Gasumin pohjoisin kaasutankkausasema, mutta tarkoituksena on parantaa palvelua Lapissa edelleen, todetaan yhtiön tiedotteessa.

– Gasumin tavoitteena on laajentaa tankkausasemaverkostoaan yhä pohjoisemmaksi ja mahdollistaa biokaasulla kuljettamisen sekä kaasuautoilun Lapin alueella, sanoo Gasumin Suomen liikenteen liiketoimintajohtaja Juho Kurra.

Kurran mukaan Keminmaan asema palvelee pohjoisen runkoliikennettä ja mahdollistaa yhä useammalle logistiikkatoimijalle siirtymiseen biokaasulla suoritettaviin kuljetuksiin.

Lue lisää Lapin uutisia. Kuuntele ja katsele sisältöjämme Yle Areenassa.

Suosittelemme