Hyppää sisältöön

Saimaan vesissä uiskentelee nyt ennätysmäärä kuutteja – tänä vuonna on syntynyt 100 saimaannorpan jälkeläistä

Tänä vuonna saimaannorppien pesälaskennoissa ja pesäpaikkasukelluksissa havaittiin laskentahistorian suurin kuuttimäärä. Saimaalla on tänä vuonna sata kuuttia.

Saimaannorppa loikoilee kiven päällä.
Saimaan norppakanta on viimeisten vuosikymmenten aikana vahvistunut. Nykyisin Saimaalla uiskentelee noin 440 norppaa. Kuva: Jouni Koskela
Henni Jokinen

Metsähallituksen suorittamista pesälaskennoista on saatu ennätystulos. Tänä vuonna on syntynyt sata kuuttia, mikä on enemmän kuin koko laskentahistorian aikana.

Sata kuuttia on täyden kympin tulos. Ennätyksellistä syntyvyyttä selittävät hyväkuntoiset naaraat ja lisääntymisikään selvinneet uudet yksilöt, kertoo luonnonsuojelun erityisasiantuntija Miina Auttila Metsähallituksen tiedotteessa.

Kuutteja on erityisesti Pihlajavedellä, missä Metsähallituksen tiedotteen mukaan norppakanta on kasvanut viime vuosina tasaisesti.

WWF:n aluevastaava Ismo Marttinen kertoo aikaisempaa useamman kuutin liikkuvan nyt myös kalastusrajoitusten ulkopuolella. Näin ollen niiden riski kuolla pyydyksiin on myös suurempi.

Marttinen toivoo kalastajien käyttävän norppaturvallisia pyydyksiä rajoitusalueiden ja -ajan ulkopuolella.

Suosittelemme sinulle