Puolustusvälinekonserni Patria on saanut merkittävän tilauksen Suomen Puolustusvoimilta. Puolustusvoimat hankkii 91 Patria 6x6 panssaroitua ajoneuvoa varusteineen.
Puolustusvoimien hankinnalla on merkittävä työllistävä vaikutus Hämeenlinnan tehtaalle. Jo aiempien tilausten johdosta on Hämeenlinnan tehtaalle rekrytoitu lisää asentajia ja muita työntekijöitä, mutta tarvetta on vielä rekrytoida lisää väkeä. Tällä hetkellä Hämeenlinnan tehtaalla on noin 330 työntekijää.
Puolustusvoimien hankinta on osa kansainvälistä Suomen johtamaa CAVS-hanketta, jossa ovat mukana myös Latvia, Ruotsi ja Saksa. Patria Finland-divisioonan vastaava johtaja Jussi Järvinen kertoo tiedotteessa, että Suomen sarjatilaus on merkittävä virstanpylväs koko yhteishankkeelle.
– Suomen tilauksen myötä Patrian toimipisteellä Hämeenlinnassa valmistetaan 6x6-miehistönkuljetusajoneuvoja sarjatuotantona jo kolmelle maalle. Patrian ja Puolustusvoimien välillä tämä ajoneuvotilaus on tilausmääriltään suurin moneen vuosikymmeneen ja tästä syystä merkittävä.
Puolustusministeri Antti Kaikkonen sanoo, että hankinnalla kehitetään Maavoimien liikkuvuutta kotimaisilla panssaroiduilla ajoneuvoilla.
– Suomessa Patria 6x6 -ajoneuvoilla jatketaan XA-sarjan ajoneuvojen, tunnetummin Pasien, jalanjäljissä Maavoimien suorituskyvyn ja liikkuvuuden kehittämistä aina 2060-luvulle saakka, jopa pidempäänkin, Järvinen kertoo.
Suomen Puolustusvoimien hankinnan kokonaisarvo on noin 208 miljoonaa euroa. Summaan sisältyy lisähankintavaraus, jonka lunastamalla Puolustusvoimat voi hankkia enintään 70 ajoneuvoa lisää.
Toimitukset alkavat jo tämän vuoden aikana.