Nuorten, yläkouluikäisten tyttöjen kokema ahdistuneisuus on lisääntynyt entisestään.
THL:n laajaan koulukyselyyn Hämeessä vastanneista kasi- ja ysiluokkalaisista tytöistä enemmän kuin joka kolmas kertoo kokevansa kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta.
Kehitys on huolestuttava, sillä vuoden 2019 kyselyssä ahdistuneisuutta kertoi kokevansa joka viides yläkouluikäisistä tytöistä.
Kahta vuotta myöhemmin kohtalaisesta tai vaikeasta ahdistuneisuudesta kertoi jo runsaat 30 prosenttia Hämeessä koulukyselyyn vastanneista yläkoulujen tytöistä.
– Olisi voinut ajatella, että koronavaiheen päättymisen jälkeen ahdistuneisuuden kokemukset olisivat vähentyneet, mutta nyt ei siltä oikein näytä, huokaa THL:n kehittämispäällikkö Jenni Helenius.
Valtakunnalliset tulokset ovat liki yhtenäiset Hämeen tulosten kanssa.
Syyt miksi koulutytöt kokevat jatkuvasti enemmän ahdistuneisuutta odottavat nyt tarkempaa analyysia.
– Maailman tilanteessa on paljon epävarmuutta, perheellä voi olla taloudellisia huolia tässä tilanteessa tai on opiskeluun liittyviä paineita, arvailee Helenius ahdistuneisuuden syitä.
Tyttöihin verrattuna, poikien antamat vastaukset poikkeavat merkittävästi: vähemmän kuin joka kymmenes yläkouluikäistä pojista kertoo ahdistuneisuudesta ja tilanne on pysynyt lähivuodet melko vakaana.
Vuoden 2023 kouluterveyskyselyyn vastasi noin 91 000 perusopetuksen kahdeksannen ja yhdeksännen luokan oppilasta, mikä on yli 70 prosenttia koko oppilasmäärästä.
Ahdistuneisuuteen, kiusaamiseen ja yksinäisyyteen liittyvät tulokset sekä 16 muuta Kouluterveyskyselyn indikaattoria on julkaistu THL:n indikaattoripankissa Sotkanetissä.
Muut kouluterveyskyselyn tulokset julkaistaan syyskuun loppupuolella.