Ryhmäteatterin näyttelijä Robin Svartström laskeskelee päässään. Miten monta kesää hän onkaan näytellyt Suomenlinnassa? Hän päätyy yhteentoista kesään näyttelijänä ja muutamaan lisäksi apulaisohjaajana.
Kesän aloitustunnelmat ovat usein samat.
– Olen tosi innostunut ja samaan aikaan on sellainen olo, että huh huh. Tässä menee nyt sitten seuraavat kolme kuukautta ja kesäloma.
Kesäteatteri vie kuitenkin lomasta voiton. Työskentely linnoitussaarella kesäisinä päivinä on jotain ihan muuta kuin musta laatikko, joka on näyttelijän työpaikka kaikki muut kaudet.
Nyt tuuli pääsee paukuttamaan telttakankaista katosta, pääskyt ovat jo tehneet pesänsä ja koululaisryhmien pulina kaikuu linnan muureilla.
Ohjaaja Anne Rautiaistakaan ei tarvinnut kahta kertaa pyytää. Suomenlinnan miljöö ja Ryhmäteatterin ensemble houkuttivat käymää työhön kiinni.
Kesäteatterin keinot olivat onneksi jo kokeneemmilla konkareilla hyvin hallussa. Suomen kesässä ei voi sammuttaa valoja ja vaihtaa kohtauksesta, ajasta tai tunnetilasta toiseen elokuvamaisella leikkauksella. On käytettävä muita konsteja.
Tämän päivän teatteriesityksissä käytetään paljon erilaisia visualisointeja, videokuvaa, projisointeja ja valaistustekniikan kikkoja. Illuusion syntyminen on entistä helpompaa. Jotain on kuitenkin jätettävä katsojan mielikuvituksen varaan, pohtii Anne Rautiainen.
– Ajattelen, että jos tarina tapahtuu puoliksi näyttämöllä ja puoliksi katsojan päässä, se muuttuu katsojalle huomattavasti tärkeämmäksi ja omakohtaisemmaksi ja henkilökohtaisemmaksi, Rautiainen sanoo.
Tyttökirjat, orpolasten valtakunta
Salainen puutarha on nuortenkirjojen klassikko. Teos julkaistiin ensimmäisen kerran Suomessa 1920 Toini Swanin suomennoksena. Uudempi suomennos vuodelta 2006 on Sari Karhulahden.
Kirjan kirjoittanut Frances Hodgson Burnett oli ensimmäisiä kirjailijana itsensä elättäneitä naisia. Brittikirjailija asui osan elämästään Yhdysvalloissa, mutta Salaisen puutarhan kirjoittamisen aikaan 1911 hän oli palannut Englantiin.
Riina Katajavuori: Vihervaaran Anna
Klassisessa tyttö- ja nuortenkirjallisuudessa yleinen aihe on orpolapsen kohtalo. Pieni runotyttö -kirjojen Emilia, Vihervaaran Anna, Pikku prinsessan Sara ja Salaisen puutarhan Mary ovat kaikki orpolapsia. Vielä 1900-luvun alussa vanhempien menettäminen ja sukulaisten hoteisiin joutuminen oli varsin yleistä.
Selvästi orpolapsen asema yhteisössä on kiinnostanut kirjailijoita.
Salaisen puutarhan orpotyttö lähetetään etäisen ja kylmän setänsä luo asumaan suureen linnamaiseen kartanoon.
Tyttö kuvataan tuittupäiseksi ja edesmenneiden vanhempiensa hemmottelemaksi. Aluksi hän ei oikein saa kontaktia kehenkään. Lopulta hän saa voimavaroja linnaa ympäröivästä puutarhasta, alkaa löytää uusia voimavaroja ja lopulta yhteyden myös muihin ihmisiin.
– Orvoksi jääminen on lapsen kohdalle osunut haastava olosuhde, joka tekee lapsesta toimijan, Anne Rautiainen pohtii tyttökirjojen lähtökohtia.
Lapsesta tulee teoksen keskipiste ja lukija seuraa hänen voimaantumistaan. Sama taika toimii myös teatterissa. Katsojaa kiehtoo vanhempansa menettäneen lapsen voimaantuminen luonnon ja ystävyyden avulla.
– Onhan se lapselle suurimpia pelkoja mitä on, että menettää vanhempansa. Toivottavasti tällaisten tarinoiden kautta saa vahvuutta kohdata vastoinkäymisiä elämässä, pohtii Robin Svartström.
Puutarha avaa ihmismielen lukkoja
Salaisen puutarhan on Ryhmäteatteria varten dramatisoinut näytelmäkirjailija ja dramaturgi Anna Krogerus. Hän ei ole halunnut tuoda näytelmää tähän päivään ja vaikkapa suomalaiseen kerrostalolähiöön.
Esityksessä vallitsee ”kevyt epookki”. Siinä on viittauksia kirjan kirjoittamisen aikaan, puvustus on vanhahtavan romanttista ja hahmot yleisen universaaleja. Katsojan on vaikea hahmottaa, eletäänkö Yrjön ajan Englannissa vai Suomessa viime vuosituhannen alkukymmenillä.
Näyttämölle syntyy satumaailma, jossa realistista ovat ihmisten tunteet ja kohtaaminen sekä alati ihmistä hoitava luonto.
– Toinen roolihahmoni on herra Sysiluoto, joka on päätynyt hylkäämään lapsensa. Lisätaakkana on suru edesmenneestä puolisosta. Surusta tulee Sysiluodon lukko.
Niin aikuisten kuin lastenkin elämän lukkoja alkaa avata piilotettu puutarha, joka puhkeaa kukkaan näyttämöä ympäröivien muurien sisällä. Tarinan aiheet ovat suuria ja vaikeitakin. Jos ne tarjoiltaisiin realismin keinoin suoraan vastaanottajalle osoitettuna, se voisi vieraannuttaa katsojan.
– Nyt ne tulevat esiin myyttisen satumaailman avulla jonkinlaisina universaaleina teemoina, pohtii Rautiainen.
Jokainen katsoja voi poimia itselleen tärkeitä asioita oman henkilökohtaisen kokemuksensa mukaan.
Muurit muuttuvat kartanoksi
Suomenlinna on vehreä saari Helsingin kupeessa. Alkukesästä Suomen luonto antaa tietenkin parastaan. Suomenlinnan Susisaaressa jo vuodesta 1968 toiminut kesäteatteri on rakennettu Hyvän Omantunnon linnakkeen muurien sisään.
Teatteriin tekivät esityksiä aluksi Ryhmäteatterin lisäksi Q-teatteri ja Kom-teatteri. Muurit ovat muuttuneet aikojen kuluessa muun muassa Tolkienin Keski-Maaksi (Taru Sormusten herrasta, 1988), suomalaiseksi maalaistölliksi (Nummisuutarit, 1993), Borkan rosvojoukkojen linnaksi (Ronja Ryövärintytär, 2011) ja jopa mielisairaalan miljööksi (Yksi lensi yli käenpesän, 2018).
Nyt muurit on pitänyt saada kukkimaan.
– Täältä tulee alas tämmöistä köynnöstä, esittelee Anne Rautiainen.
Ohjaaja kertoo, että työryhmä ja lavastaja Janne Siltavuori päättivät, että muureja ei pidetä vastuksena, vaan ne otetaan mukaan puutarhan luomiseen. Muurit edustavat linnaa ja puutarhan portteja.
– Muurit ovat oikeastaan paljon enemmän esillä nyt kuin monessa aiemmassa esityksessä. Harmaat kivimuurit vievät myös ajatukset kohti kirjan tapahtuma-aikaa, Robin Svartström sanoo.
Anne Rautiainen on perehtynyt muiden teatteriopintojensa lisäksi myös nukketeatteriin eri puolilla maailmaa. Salainen puutarha antaa mahdollisuuden käyttää myös tätä taitoa ohjauksessa. Hahmot ovat kuitenkin vielä puutarhan salaisuus.
Ryhmäteatteri esittää Salaista puutarhaa Suomenlinnassa elokuun 2023 loppuun asti.