Hyppää sisältöön

Nato-jäsenyys herätti uinuvan ratahankkeen – kunnat yrittävät saada vanhan poikkiradan takaisin käyttöön

Porin ja Kankaanpään välillä on käytöstä poistettu rautatie. Nyt mietitään, pitäisikö Nato-aikana parantaa kulkuyhteyksiä länsirannikon satamista Niinisalon varuskunnan harjoitusalueille.

Panssarivaunu kulkee hiekkaisella aukealla, jossa sitä kuvataan molemmilta puolilta.
Suomen Nato-jäsenyys herätti keskustelun, tulisiko Niinisalon varuskuntaan saada raideyhteys Porista. Poikkiradalla oli jo rakentamisensa aikaan tärkeä merkitys Niinisalolle. Arrow 22 -sotaharjoitus Kankaanpäässä Niinisalon varuskunnassa. Arkistokuva. Kuva: Karri Laihonen / Yle
Jouni Tanninen

Suomen Nato-jäsenyys on herättänyt keskusteluun vuosikymmeniä sitten suljetun Pori–Parkano–Haapamäki-poikkiradan kunnostamisen ja käyttöönoton.

Hanketta on pyöritelty pitkään, mutta se on jäänyt seisomaan. Arvioiden mukaan osuudella on liian vähän kuljetettavaa, jotta se olisi mielekäs.

Nyt Parkano, Kankaanpää ja useat muut kunnat yrittävät saada poikkiradasta noin 50 kilometrin pätkän uudelleen käyttöön. Tällä kertaa asiaa perustellaan myös muuttuneella sotilaspoliittisella tilanteella ja Suomen Nato-jäsenyydellä: olisiko Porin Tahkoluodon syväsataman ja Kankaanpään Niinisalon varuskunnan välille hyvä saada ratayhteys?

Grafiikka Pori-Haapamäki junarata
Poikkirata kulkee kaikkiaan Porista Keuruun Haapamäelle saakka. Nyt puheena oleva osuus sijoittuu Porista Kankaanpäähän, joka sijaitsee noin puolivälissä Porin ja Parkanon välillä. Kuva: Marjut Suomi / Yle

Kuntien lisäksi rata-asiasta ovat kiinnostuneet myös Porin satama sekä Satakuntaliitto. Tällä hetkellä tarkoitus on lähinnä tehdä suunnitelmat niin valmiiksi kuin mahdollista siltä varalta, että rahaa tällaiseen hankkeeseen tulisi tarjolle.

Puolustusvoimat ei tiettävästi ole esittänyt toiveita poikkiradan uudelleenkäytöstä, eikä välttämättä esitäkään ainakaan ääneen. EU:lla on kuitenkin olemassa Military mobility -rahoitusinstrumentti, joka on tarkoitettu nimensä mukaisesti sotilaallisen liikkuvuuden parantamiseen.

Muutakin rahoitustukea liikennehankkeille unionin kautta on periaatteessa saatavilla.

Huonokuntoinen poikkirata suljettiin 1980-luvulla käytön vähäisyyden vuoksi, vain 50 vuotta valmistumisensa jälkeen. Kunnostustöiden on viimeisimmässä, vuoden 2020 arviossa päätelty olevan runsaat 400 miljoonaa.

Mikäli vanha rata avattaisiin uudelleen, olisi sen merkitys todennäköisesti suurin teollisuuden kuljetuksille.

Rauman ja Porin satamien ainoa junayhteys sisämaahan kulkee nykyisellään Tampereen kautta. Sillä on pärjätty, mutta kiskot ovat kovassa käytössä etenkin Tampereen kohdalla. Rautatie Tampereelta länteen ja pohjoiseen on edelleen yksiraiteinen.

Pirkanmaalle Kankaanpään ja Porin välin kunnostaminen avaisi oikoradan Parkanosta Porin satamaan.

Henkilöliikenteestä poikittaisradalla ei ole viimeisimmissä keskusteluissa puhuttu, vaikka radalla henkilöliikennettä aikoinaan olikin. Sen kysyntä olisi luultavasti vielä epävarmempaa kuin tavarakuljetusten.

Suosittelemme sinulle