Hyppää sisältöön

KuPS palasi voittokantaan – tuore päävalmentaja Pauliina Miettinen laittaa hallitsevan mestarin juoksemaan: ”Maanantaina alkaa hevoskuuri”

Åland United nousi sarjakärkeen jalkapallon Kansallisessa liigassa, kun se haki sarjanousija TPS:stä selvän 5–0-voiton.

Kuopion Palloseura kaatoi Ilveksen 2-0.
Hinni Hirvonen

Jalkapallon Kansallisessa liigassa päävalmentajaa vaihtanut Kuopion Palloseura palasi voittokantaan, kun se haki Ilveksestä 2–0-voiton.

Hallitseva mestari KuPS oli hävinnyt kahdessa edellisessä ottelussaan ensin HJK:lle 0–4 ja viime viikonloppuna Åland Unitedille 3–4. Ottelu Ilvestä vastaan oli ensimmäinen uuden päävalmentajan Pauliina Miettisen alaisuudessa.

– Voitto tuli, olen niin onnellinen. Ensimmäinen peli totta kai jännitti vähän, olen helpottunut, tuttuun tapaan katsomosta valmentanut Miettinen kommentoi pelin jälkeen.

Miettinen korvasi keskiviikkona syrjään siirtyneen Ollipekka Ojalan. Vuodesta 2019 KuPSia luotsannut Ojala kertoi Savon Sanomille jättäytyneensä joukkueen toiminnasta pois uupumuksen vuoksi.

Miettisellä oli vain kaksi päivää aikaa valmistella joukkuettaan ennen Ilves-ottelua.

– Aika on ollut ihan hirveää, mutta kivaa. Olen nauttinut joka minuutista. Yötä myöten olen tehnyt työtä ja nukkunut tosi vähän. Unohdin ilmoittaa eilen aloituskokoonpanonkin, he saivat vasta tänään tietää, Miettinen myönsi.

KuPS hallitsi ottelutapahtumia avausjaksolla ja johti 45 minuutin jälkeen 2–0. Anni Hartikainen avasi vieraiden maalihanat reilun puolen tunnin jälkeen. Oona Siren kaunisteli johtolukemat 2–0:aan komealla laukauksella muutamaa minuuttia myöhemmin.

Toisen jakson alussa Lavdije Begolli pääsi kahdesti yrittämään maalintekoa lähietäisyydeltä, mutta mainioita torjuntoja Ilves-maalilla esittänyt Meri Hämäläinen torjui viime kauden maalikuningattaren yritykset. Toisen jakson loppupuoliskolla lähimpänä kolmatta maalia oli brasilialaishyökkääjä Ana Paula Silva Santos.

– Joukkue teki tänään asioita, joita pyysin. Pallo liikkui ja saimme ylivoimia luotua. Oli yksinkertaista pelaamista, ei niin paljoa pakottamista. Näytti jo vähän minunlaiselta peliltä, mutta pitää vielä pystyä paljon parempaan. Enemmän liikettä pitää tulla ja rotaatioita enemmän. Tilanteenvaihtojen pitää olla parempia, ne eivät tänään olleet hyviä, Miettinen luetteli.

Tuore päävalmentaja myönsi joukkueen aloittavan kuntokuurin maanantaina.

– Vielä on paljon töitä tekemättä, maanantaina alkaa hevoskuuri ja juostaan, joukkue pitää saada kuntoon, Miettinen kommentoi.

KuPS nousi voitolla sarjan toiseksi. Se on tasapisteissä sarjaa johtavan Åland Unitedin ja kolmantena olevan HJK:n kanssa.

Åland United sarjakärkeen

Kierroksen avausottelussa Åland United haki TPS:stä selvän 5–0-voiton. Vieraat johtivat avausjakson jälkeen 2–0 Sanni Ojasen ja Aada Törrösen maaleilla.

Toisella jaksolla United osui vielä kolmesti: Dana Leskinen osui 72. minuutilla, Anna Nurmi kauden neljännellä osumallaan reilua kymmentä minuuttia myöhemmin ja Jacqueline Hand viimeisteli puolestaan loppulukemat 5–0 lisäajalla. Osuma oli uusiseelantilaiselle jo kauden kuudes ja hän nousi sarjan maalipörssissä jaetulle kärkipaikalle yhdessä HJK:n hyökkääjä Lotta Lindströmin kanssa.

Jacqui Hand nousi maalipörssin kärkeen.

Voitolla United nousi sarjakärkeen 18 pisteellä. Se on tasapisteissä ottelun vähemmän pelanneen HJK:n ja voittokantaan palanneen KuPSin kanssa. HJK kohtaa kierroksen päätöskamppailussa sunnuntaina sarjan hännillä olevan ONS:n.

Hongan johto piti

Ennen kauden alkua mitalikantaan povattu HPS kärsi jo kauden neljännen tappionsa, kun FC Honka otti helsinkiläisryhmästä 2–1-voiton. Espoolaiset iskivät maalinsa avausjaksolla. Elli Seiro osui toisessa peräkkäisessä ottelussaan, kun hän laukoi kotijoukkueen 1–0-johtoon 25. minuutilla. Toisen osumansa espoolaiset iskivät kulmatilanteesta juuri ennen taukoa. Maali merkittiin lopulta kulman antaneelle Noora Juuselalle.

HPS nousi toisella jaksolla maalin päähän, kun KuPSista siirtynyt Anna-Stina Simonen kavensi pelin 72. minuutilla. Osuma jäi kuitenkin ottelun viimeiseksi. HPS on sarjassa seitsemäntenä, kun taas espoolaiset ovat neljäntenä.

Myyrmäessä PK-35 Vantaa kukisti vielä kauden avausvoittoaan hakevan PK-35:n 2–0. Ottelun avausosumaa saatiin odotella 76. minuutille, kunnes kapteeni Sanna Saarinen onnistui maalinteossa. Loppulukemat 2–0 iski Reetta Suomela.

Sarjataulukon näet tästä linkistä. Pauliina Miettistä Tampereella haastatteli Mikko Aaltonen.

Suosittelemme