Päättäjäislauantain juhlimisen seuranta päättyy. Kiitos kaikille lukijoille.
Juhlinta äityi paikoin railakkaaksi, poliisilla kiireinen ilta monissa kaupungeissa – Yle seurasi päättäjäisillan juhlintaa
Tänään on koulujen päättäjäispäivä ja lapset ja nuoret pääsevät ansaitulle kesälomalle. Erityisen juhlava päivä on koulunsa päättäville.
Ilotulitteita, auton katolla matkustamista, kärhämää – poliisi tyhjensi puistoja juhlinnan rauhoittamiseksi
Päättäjäislauantain juhlinta äityi illan myötä rankemmaksi eri puolilla Suomea, kertovat poliisilaitokset. Eri puolilla maata poliisit tyhjensivät puistoja, minkä jälkeen meno poliisin mukaan rauhoittui.
Poliisilla riitti tehtävää useissa kaupungeissa, mutta poliisilaitosten tilannepäivitysten perusteella vakavilta loukkaantumisilta on vältytty.
Helsingin Kaivopuistossa oli poliisin mukaan tuhansia nuoria ja levoton tunnelma. Poliisi tyhjensi puiston yhdentoista jälkeen illalla.
Länsi-Uudenmaan poliisi kertoi, että päihtymys ja häiriöt sekä nahistelu alkoivat nostaa päätään iltakymmenen jälkeen.
– Ikävimmät havainnot illalta: ilotulitteita käytettiin useassa paikassa ihmisten joukossa, Lohjan Liessaaressa pistettiin nuorta miestä veitsellä pakaraan, kirjoitti Länsi-Uudenmaan poliisi Twitterissä sunnuntaina aamuyöllä.
Espoossa poliisin haaviin oli jäänyt yksi alkoholia nuorille välittänyt täysi-ikäinen.
Itä-Uudenmaan poliisi kertoi, että Loviisassa yhtä nuorta oli pahoinpidelty. Myös Hyvinkäällä poliisi kiirehti pahoinpitelyn vuoksi urheilukentälle.
Porvoossa Kokonniemen maauimalalla on Itä-Uudenmaan poliisin mukaan toista sataa melko päihtynyttä nuorta.
– Yksi nuori hyppi poliisiauton konepellillä muiden yllyttämänä. Useita nuoria passitettu kotiin vanhempien kyydissä, kirjoitti poliisi Twitterissä.
Porissa poliisi kertoi löytäneensä 14-vuotiaan nuoren repusta aidonnäköisen muovikuula-aseen, minkä lisäksi poliisi selvitteli nuorten välisiä yhteenottoja Kirjurinluodossa.
Turussa ja Oulussa kehno sää hillitsi poliisin mukaan nuorten juhlintahaluja.
Itä-Suomen poliisilaitos sen sijaan kertoi, että jo aamupäivästä sillä oli runsaasti koulujen päättymiseen liittyviä häiriötehtäviä, muun muassa ilotulitteita ja auton katolla matkustamista.
Kuopiossa Väinölänniemen juhlinta työllisti poliisia tasaisesti koko illan ajan. Poliisi kertoi toimittaneensa noin 20 nuorta kotiin, sijoituspaikkoihin, lääkäriin, selviämisasemalle ja putkaan.
– Täälläkin vältytty vakavimmilta rikoksilta, kirjoitti poliisi Twitterissä puolen yön jälkeen.
Joensuussa poliisi kertoi hieman ilta yhdentoista jälkeen ryhtyneensä tyhjentämään Kirkonmäkeä.
– Tällä hetkellä näyttää rauhallisemmalle ja poliisin tietoon ei ole tullut vakavia rikoksia, kirjoitti poliisi Twitterissä.
STT-Yle
Nuoret uhmasivat kurjaa päättäjäisillan säätä ympäri Suomen – "Mikäs tässä, kun seura on hyvää ja juoma maistuu"
Vuodenaikaan nähden kylmä ja sateinen sää ei estänyt nuorten juhlintaa koulujen päättäjäispäivän iltana lauantaina, joskin esimerkiksi Helsingin Hietaniemen uimarannan kalliot olivat Ylen vieraillessa lähes tyhjillään.
Sadesäätä paikan päällä uhmaamassa oli kuuden nuoren joukko, jotka värjöttelivät kallioilla sateenvarjon suojissa.
– Oltiin sovittu etukäteen, että tullaan tänne. Onhan täällä vähän köyhä sää, mutta mikäs tässä, seura on hyvää ja juoma maistuu niin kaikki on hyvin, kertoo Ylelle Juho Kontiainen.
– Aluksi luvattiin tihkua mutta nyt on tullut enemmän sadetta. Lähetään ehkä myöhemmin jonnekin katoksen alle tai baariin tai yöklubille, sanoi Nico Kutila.
– Olen huolissani vaan tästä lakistani, ettei se kärsi sateesta. Sen takia olen tässä sateenvarjon alla, sanoi Elena Väänänen.
Juho Kontiainen kertoo ylioppilaslakin symboloivan sitä, että on saanut urakan päätökseen.
– Vaikka se on tavallaan pervon konservatiivista, mutta vähän silleen, että olen nyt koulutettu kunnolla ja onnistunut jossain. Olen tyytyväinen. Se tuntuu hyvältä pitää päässä.
Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston – tuhansia nuoria paikalla, ihmisiä päin ammuttu ilotulitteita ja heitelty pulloja
Helsingin poliisi kertoi iltayhdentoista jälkeen lauantaina aloittaneensa Kaivopuiston tyhjentämisen päättäjäisiltaa juhlineista nuorista.
Poliisin mukaan puistossa oli paikalla useita tuhansia nuoria ja tunnelma oli levoton. Puistossa on viranomaisten mukaan ammuttu ilotulitteita, joista osa oli lentänyt väkijoukkoon. Myös pulloja oli heitelty ihmisiä päin.
Poliisi perusteli puiston tyhjentämistä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpidolla sekä rikoksilta ja häiriöiltä suojaamisella.
Hieman ennen vuorokauden vaihtumista poliisi kertoi puiston olevan tyhjennetty.
– Poliisi kehottaa kaikkia vanhempia olemaan yhteydessä omiin nuoriinsa ja varmistamaan, että he ovat kunnossa, Helsingin poliisi kertoi Twitterissä.
Poliisi kertoo joutuneensa illan mittaan puuttumaan useasti alaikäisten alkoholinkäyttöön.
Juttua päivitetty klo 23:59 puiston tyhjentymisellä.
Päättäjäisiltaa juhlittu paikoin räväkästi, poliisi tyhjentää Järvenpään Rantapuiston voimakkaan pamauksen jäljiltä
Vaikka koulujen päättäjäispäivän ilta on ollut vuodenaikaan nähden kylmä, ei sää ole estänyt suurten nuorisojoukkojen paikoin räväkkääkin juhlintaa.
Itä-Uudenmaan poliisi kertoo Twitterissä poliisipartion havainneen Järvenpään Rantapuistossa voimakkaan pamauksen, jonka syyksi arveltiin omatekoista räjähdettä. Poliisi on aloittanut puiston tyhjentämisen juhlijoista. Aiemmin poliisi arvioi puistossa olleen viitisensataa juhlijaa.
Pamaukseen ei liittynyt poliisin mukaan henkilö- tai omaisuuvahinkoja.
Poliisi kertoi myös, että Kalevan urheilupuistoon Keravalla oli illalla kokoontunut parisataa nuorta juhlijaa, joista osa oli ampunut ilotulitteita, kertoivat paikalla olleet vapaaehtoiset.
Päättäjäisilta sujunut pääasiassa rauhallisesti, poliisi on puuttunut jonkin verran alaikäisten juomiseen
Poliisi on ympäri maata päivittänyt ahkerasti Twitteriin päättäjäispäivän kulkua, joka on pääosin sujunut rauhallisesti iltaan saakka.
Ympäri Suomen eri poliisilaitosten päivityksistä selviää, että poliisi on jonkin verran joutunut puuttumaan alaikäisten alkoholinkäyttöön. Näin on tapahtunut esimerkiksi Askolassa, jossa poliisipartio otti alaikäisiltä alkoholia haltuunsa.
Lisäksi häiriökäyttäytymiseen poliisi on joutunut puuttumaan. Esimerkiksi Porvoossa alaikäiseen on Itä-Uudenmaan poliisin mukaan kohdistettu väkivaltaa.
Lounais-Suomen poliisi kuvaa Turussa päättäjäisjuhlinnan sujuneen yleisesti ottaen rauhallisesti.
Näin ylioppilaat juhlistivat lakkiaan lauantaina – kuvareportaasi näyttää suomalaisen juhlahumun
Seurasimme neljän ylioppilaan juhlintaa Helsingissä lauantaina. Tänä keväänä valmistui noin 25 000 ylioppilasta.
Katso kuvareportaasi tästä.
"Ihan mahtava fiilis – tätä on odotettu"
Aliina Nousiainen valmistui neljässä vuodessa lukiosta. Hänestä se oli hyvä päätös. Sai ottaa rennommin eikä stressata. Hän on tullut Koffin puistoon ystävänsä Aino Palomäen kanssa.
– Ajateltiin nauttia luonnosta ja raikkaasta ilmasta. Saa nähdä mitä myöhemmin tehdään. Ei ole mitään suunnitelmaa.
Aliina on toistaiseksi puiston ainoa lakkipää. Missä muut valmistuneet luuraavat?
– Varmaan omissa juhlissa tai baareissa. Me ollaan toisaalta aikaisin liikkeellä, osa tulee varmasti myöhemmin.
Alppipuistoon kokoontuu nuoria
Helsingissä yksi perinteisistä nuorten kesäisistä kokoontumispaikoista on Alppipuisto lähellä Linnanmäkeä ja Töölönlahtea.
Toinen suosittu paikka koulujen päättäjäisviikonloppuna on Hietalahden uimaranta.
Kolea sää voi vähentää puistojen ja uimarannan suosiota tänä vuonna.
Sää parani illaksi
Kesälomalaisten keskellä skuttaa myös 6-vuotias Elias Kuparinen.
– Kiva aloittaa koulu ensi syksynä.
Tänään sadekaan ei haitannut pientä kiitäjää.
Äitinsä mukaan Kuparinen käy viisi kertaa viikossa skuuttaamassa eri paikoissa ja noin kerran viikossa Eläintarhassa.