Hyppää sisältöön

Viro juhlistaa Suomen Nato-jäsenyyttä postimerkillä

Suomen liittyminen Natoon ehti olla Virolle pitkään suuri toive. Sen toteutumista on juhlistettu nyt myös postimerkillä.

Kuvakaappauksessa postimerkki Viron yleisradioyhtiö ERR:n sivulla.
Uusi postimerkki on tarkoitettu Virosta ulkomaille lähetettävään postiin. Kuva: Petteri Sopanen / Yle
Anniina Wallius

Viron postilaitos Omniva on julkaissut postimerkin, jolla juhlistetaan Suomen liittymistä Pohjois-Atlantin liittoon Natoon. Merkki esiteltiin virallisesti Suomen Tallinnan-lähetystössä perjantaina, ja ensipäivän leima lyötiin naapurissa Toompean postitoimistossa.

Suomen Nato-jäsenyyden sinetöiminen viime kuun alussa oli myös Virolle tärkeä päivä, ja Nato-jäsenyys tekee Virosta ja Suomesta läheisemmät ystävät kuin koskaan ennen, kommentoi pääministeri Kaja Kallas Omnivan sivulla.

– Suomen liittyminen Natoon vahvistaa niin meidän yhteistä turvallisuustilannettamme kuin koko Euroopan ja Atlantin alueen turvallisuutta. Samalla tarjoutuu uusia mahdollisuuksia Viron ja Suomen kahdenkeskisen puolustusyhteistyön lisäämiseksi, Kallas sanoi.

Suomen Nato-jäsenyys lisää turvallisuuden maittemme pitkien taloudellisten, kulttuuristen ja kansalaisten välisten suhteiden joukkoon; kohtalomme ovat nyt kietoutuneet yhteen, sanoi puolestaan Viron Helsingin suurlähettiläs Sven Sakkov.

Viro ehti toivoa Suomea toistuvasti Natoon aina oman jäsenyytensä alusta eli vuodesta 2004 asti. Yksikään päätös ei ole sen jälkeen vahvistanut Viron pitkäajallista turvallisuutta yhtä paljon kuin Suomen Nato-jäsenyys, kommentoi Postimees-lehti pääkirjoituksessaan viime kuussa.

Ennen Suomen jäsenyyttä Baltian maat olivat niemen muotoinen vaikeasti puolustettava alue Naton laidalla, lehti totesi. Saman kannan ovat esittäneet myös monet poliitikot, myös Kallas muun muassa Helsingin-vierailunsa lehdistötilaisuudessa viime vuoden lopulla.

Suosittelemme