Hyppää sisältöön

Katso kuinka Käärijä villitsi monituhatpäistä yleisöä Vantaalla – ”Te loitte tämän”

Euroviisuedustajan esiintyminen Louhela Jam -ilmaistapahtumassa keräsi paikalle valtavan määrän yleisöä.

Ville Vedenpää
Avaa Yle-sovelluksessa

Euroviisuissa toiseksi tullut Käärijä on tehnyt paluun yleisön eteen synnyinkaupungissaan Vantaalla. Hän esiintyi sunnuntaina Jokiuoman puistossa Martinlaaksossa järjestettävässä Louhela Jamissa.

– Tältä tuntuu olla Cheek. Mutta ei ole enää Cheekiä. On vaan Käärijä. Te loitte tämän. Saatte syyttää itseänne, Käärjiä sanoi keikan aluksi.

Käärijä kiitti keikkansa aluksi yleisöä lennokkaaseen tyylin.

– Olen vantaalainen pikku paskiainen ja haluan kiittää teitä kaikkia, että ootte tullu paikalle. Kiitos!

Käärijää eli Jere Pöyhöstä oli tullut katsomaan paikalle monituhatpäinen yleisö. Puiston kapasiteetti on rajallinen, joten sisään pystyttiin ottamaan vain korkeintaan 7 000 ihmistä.

Yleisö Käärijän keikalla
Vantaan Jokiuoman puisto täyttyi innokkaista Käärijä-faneista Louhela Jamissa. Kuva: Berislav Jurišić / Yle

Viisuedustajan esiintyminen Louhela Jamissa varmistui vasta tiistaina, joten se teetti pienen tapahtuman järjestäjille ekstratyötä. Paikalle piti hankkia muun muassa lisää järjestyksenvalvojia.

Käärijän esiintymisen ilmaistapahtumassa kustansi Vantaan kaupunki.

Käärijän esiintyminen päättyi kahdesti esitettyyn Cha cha chahan yleisön huutaessa esiintymisen lopuksi voittajaa.

Käärijä ja fanit
Käärijä ehti nähdä pikaisesti fanejaan ennen Vantaan Louhela Jamin keikkaa. Kuva: Berislav Jurišić / Yle

”Mun aivot on kääritty”

Helmi Kuusela, Onni Pasuri ja Karoliina Koivumäki seurasivat Käärijän esiintymistä eturivissä. Kuusela ja Pasuri ovat nähneet hänen esiintyvän muutaman kerran aiemmin, mutta Koivumäellä tämä oli ensimmäinen kerta.

– Suomen kovin live-esiintyjä, Koivumäki hehkutti keikan jälkeen.

Kolmikon mielestä Käärijässä viehättää musiikin lisäksi hänen aito ja välitön persoonansa. Euroviisujen toinen sija kirvelee vielä hieman, mutta fanien mielestä Käärijä oli kisan moraalinen voittaja.

– Euroviisut voittaa aina se, joka saa eniten yleisöääniä, sanoo Pasuri.

Käärijän fanit: Helmi Kuusela, Helsinki (vasemmalla), Onni Pasuri, Riihimäki (keskellä) ja Karoliina Koivumäki, Turku
Helmi Kuusela, Onni Pasuri ja Karoliina Koivumäki Käärijän keikalla Louhela Jam -tapahtumassa. Kuva: Berislav Jurišić / Yle

Kolmikolla on jo hankittu liput seuraavalle Käärijän keikalle.

– Mun aivot on kääritty, kiteyttää Koivumäki.

Käärijä piti Euroviisujen jälkeen hieman lomaa, mutta aloitti kesäkiertueensa perjantaina Ähtäristä. Hän esiintyy lukuisilla festareilla ja esiintymisiä kertyy syyskuun alkuun mennessä yli 40. Käärijä nähdään myös Kaija Koon lämmittelijänä Helsingin Olympiastadionilla 19. elokuuta.

Suosittelemme