Cessna-pienlentokone on syöksynyt maahan Montebellossa Yhdysvaltain Virginiassa. Poliisin mukaan koneen hylystä ei löytynyt eloonjääneitä.
CNN:n saamien tietojen mukaan Cessna Citation -mallisessa koneessa olisi ollut neljä ihmistä. Kone oli matkalla Tennesseestä New Yorkiin.
Uutistoimisto Reuters kertoi aiemmin, että Washingtonissa kuultiin sunnuntai-iltapäivällä paikallista aikaa yliäänipamaus. Moni pelästynyt asukas ilmoitti voimakkaan äänen vavisuttaneen heidän asuntojaan.
Myöhemmin viranomaiset ilmoittivat, että äänivallin rikkoutumisesta lähtevä ääni syntyi, kun Yhdysvaltain armeijan F16-hävittäjät oli lähetetty tunnistamaan Washingtonin ilmatilaa loukannutta Cessna-konetta. Kone liikkui rajoitetussa ilmatilassa lähellä kongressitaloa ja Valkoista taloa.
Reutersin saamien tietojen mukaan viranomaiset yrittivät saada aiemmin yhteyttä Cessnaan tuloksetta. Eri arvioiden mukaan kone lensi autopilotilla.
Yhdysvaltain ilmailuhallinnon FAA:n mukaan kone syöksyi lopulta maahan harvaan asutulla, vuoristoisella alueella Lounais-Virginiassa.
Lähteet: Reuters, AP
Juttua päivitetty kello 6.01 tiedolla siitä, että poliisin mukaan eloonjääneitä ei ole.