Ilmastonmuutos saattaa johtaa rottien määrän kasvuun Suomessa, sillä talvien muuttuminen lämpimämmiksi voi auttaa rottia selviämään kevääseen.
Suuri osa rotista kuolee Suomessa kylmien talvien aikana, kertoo Helsingin yliopiston evoluutiobiologi ja Helsingin kaupunkirottaprojektin vetäjä Tuomas Aivelo.
Jos rottia on keväisin enemmän, niiden määrä kasvaa vauhdilla, kun ne alkavat lisääntyä. Myös vähälumisuudesta on rotille hyötyä. Rottien on hankala liikkua lumessa, ja lumettomasta maasta löytyy helpommin ravintoa.
Rotat ovat jo nyt yleisiä Suomessa etelästä Oulun korkeudelle asti.
Tuholaistorjuja hälytetään hätiin aiempaa useammin
Suomalaisten kokemat rottahaitat vaikuttavat lisääntyneen selvästi viime vuosina, sillä rottiin liittyviä tuholaistorjuntatehtäviä on merkittävästi aiempaa enemmän, kertoo tuholaistorjuntayritys Rentokilin tekninen päällikkö Jouni Siltala. Rentokil toimii koko Suomen alueella.
– Toisaalta asiaan todennäköisesti vaikuttaa ainakin osittain se, että rotanmyrkkyjen myynti kuluttajille lopetettiin vuonna 2018 ympäristöriskien pienentämiseksi, Siltala toteaa.
Aivelo huomauttaa, että pelkät lisääntyneet rottahavainnot eivät välttämättä kerro suoraan siitä, että rottia olisi nyt enemmän kuin ennen, vaan ihmisillä saattaa olla matalampi kynnys reagoida niihin. Hänen mukaansa kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että rotista valitetaan ahkerammin niillä alueilla, joilla asukkaiden keskimääräinen tulotaso on korkeampi.
Rotta ei viihdy, jos tarjoilu on niukkaa
Aivelon mukaan rotista on hankala päästä kokonaan eroon, eivätkä rotat välttämättä olekaan ongelma niin kauan, kun niiden määrä pysyy rajallisena.
– Esimerkiksi Helsingin Kalliossa voi ilman ongelmia asua jonkinlainen vakaa rottakanta. Ne pääsevät viemäristöön ja saavat sieltä ravintoa. Mutta jos omakotitalon terassin alla vilahtaa rotta, se onkin hieman eri tilanne, koska yksikin rottaperhe saattaa aiheuttaa todella paljon haittoja omakotitaloasujalle, Aivelo toteaa.
Hän huomauttaa, että rotat ovat riippuvaisia ihmisten niille tarjoamasta ravinnosta. Rottahaittoja voikin ennaltaehkäistä esimerkiksi tällaisin perinteisin keinoin: älä heitä ruokaa viemäriin, laita jätteet siististi jäteastioihin äläkä ruoki lintuja maantasolla. Rotat pitävät myös puutarhan sadosta, mistä syystä esimerkiksi omenat kannattaa kerätä talteen syksyllä.