Hyppää sisältöön

Turun päivänä kauppatorilla droonia lennättänyt mies sai sakkoja

Tapahtuman aikaan Turun kauppatorilla oli satoja ihmisiä. Drooni voi vikatilanteessa pudota ihmisten päälle.

Turun uudistettu kauppatori avajaispäivänä 17.9.2022.
Turun uudistettu kauppatori avattiin Turun päivänä 17. syyskuuta 2022. Kuva: Minna Rosvall / Yle
Tarja Hiltunen

Turun päivänä viime syyskuussa droonia kauppatorin yllä lennättänyt mies tuomittiin sakkoihin.

Mies myöntää lennättäneensä rekisteröimätöntä droonia ihmisjoukon yllä.

Droonin käyttäminen kaupunkien keskustoissa on riskialtista toimintaa, koska drooni voi esimerkiksi vikatilanteessa pudota ihmisten päälle.

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden mukaan vastaaja on aikaisemman drooninsa osalta selvittänyt droonin lennättämisen luvanvaraisuutta. Tällöin häneltä ei ollut edellytetty rekisteröintiä tai radiolupaa. Droonin lennättämistä koskevat säännökset ovat sittemmin muuttuneet nykyisenlaisiksi. Käräjäoikeus pitää selvänä, että vastaaja ei ole menetellyt säännösten vastaisesti tahallaan.

Tuomio on lainvoimainen.

Sakkoa tuli maksettavaksi runsaat 200 euroa. Koska teko ei ollut tahallinen, mies sai takavarikossa olleet droonin ja matkapuhelimen takaisin.

Suosittelemme