Suonenjoen lukio sijoittui STT:n lukiovertailussa 20 parhaan joukkoon
Vertailussa oli mukana 345 lukiota. Pohjois-Savossa Suonenjoen lukio sijoittui maakunnan lukioiden kärkeen.
Vertailussa ei ollut mukana lukioita, joiden lähtökeskiarvoja tai yo-tuloksia ei löydy Opetushallituksen tai ylioppilastutkintolautakunnan aineistoista. Kuva: Marianne Mattila / Yle
Suonenjoen lukio sijoittui Suomen tietotoimisto STT:n tekemässä lukiovertailussa valtakunnallisesti sijalle 20. Tarkastelussa oli mukana 345 lukiota.
Pohjois-Savossa Suonenjoen lukio oli vertailun paras.
STT toteutti lukiovertailun vertaamalla toisiinsa opiskelupaikkansa syksyllä 2020 vastaanottaneiden sisääntulokeskiarvoja sekä keväällä 2023 ylioppilastutkintonsa suorittaneiden yo-kokeiden tuloksia.
Valtakunnallisesti parhaiten pärjäsivät Varsinais-Suomen lukiot. Pienistä lukioista paras oli Paraisten lukio ja suurista Nousiaisten lukio.
STT on julkaissut lukiovertailun syksystä 2012 lähtien. Syksystä 2018 alkaen lukiot on jaettu vertailussa vielä erikseen pienten ja suurten lukioiden sarjoihin.
Myös vertailun laskentatapaa on sittemmin muutettu, sillä yo-kirjoitusten rakenne muuttui keväästä 2022 alkaen ja entinen jako pakollisiin ja ylimääräisiin aineisiin poistui.
Lukiovertailuun on tänä keväänä laskettu kullekin kokelaalle keskiarvot äidinkielestä, parhaasta pitkästä aineesta ja kahdesta muusta parhaasta koetuloksesta. Näistä on lopuksi laskettu koulukohtainen keskiarvo.
Tarkastelussa oli neljä koetta, koska osa tutkintonsa suorittavista teki tutkinnon vielä vanhalla neljän pakollisen kokeen rakenteella.
Vertailun tulokset näyttävät, kuinka opiskelijoiden arvosanat ovat muuttuneet lukion aikana.