Hyppää sisältöön

Varikset hyökkäsivät Katariina Kaikkosen kimppuun keskellä kaupunkia – ”Yhtäkkiä kopsahti tosi kovaa takaraivoon”

Lahtelainen Kaikkonen haluaa varoittaa muitakin siitä, että pesivät linnut voivat olla arvaamattomia. Heinolan lintuhoitolan päällikkö Tuuli Salmi kehottaa kuulostelemaan lintuja.

Varis keväisenä päivänä kellastuneessa heinikossa ruokaa suussaan.
Varikset aloittavat pesinnän keväällä. Kuvituskuva. Kuva: Tiina Kokko / Yle
Sini Ojanperä

Katariina Kaikkonen käveli lauantaina Lahden keskustan tuntumassa. Hän kuunteli kuulokkeilla äänikirjaa, kunnes havahtui iskuun. Kaikkonen luuli ensin, että joku löi häntä.

– Yhtäkkiä kopsahti tosi kovaa takaraivoon. Ihmettelin, että mitäs ihmettä tässä tapahtuu, ja sitten huomasinkin, että tässähän on neljä varista, jotka hyökkäävät ihan täysiä päälle, hän kuvailee.

Kaikkonen kertoo hätääntyneensä vähän ja lähteneensä juoksemaan karkuun. Varikset kuitenkin tulivat perässä.

– Sitten tulikin jo toinen kopsahdus päähän. Yritin siinä sitten huitoa, mutta ymmärsin, että karkuun en kyllä juoksemalla tähän suuntaan pääse.

Lähikuva päänahasta, jossa on hiusten keskellä verinen jälki.
Varikset tekivät Katariina Kaikkosen päähän haavoja ja kuhmuja. Kuva: Mikko Eerola

Hän teki nopean päätöksen siirtyä kevyen liikenteen väylältä liikenteen sekaan ajoväylälle. Hän onnistui pääsemään toiselle puolelle katua ja karistamaan linnut kannoiltaan.

– Siellä sitten vähän kokeilin päätä ja totesin, että nyt ikävä kyllä taitaa olla kopsahtanut vähän vähän reilummin. Mutta siinä toisella puolella tietä oli todella ystävällinen henkilö, joka oli jäänyt seuraamaan tilanneta ja kyseli, tarvitsenko apua.

Kaikkonen kiitti avuntarjouksesta, mutta päätyi menemään lähellä asuvan hoitajaystävänsä luokse. Päässä oli lopulta useita kuhmuja ja haavoja, joiden hoitoon hän sai ohjeet terveysneuvonnasta. Päätä särki vielä maanantainakin.

Koska varisten hyökkäys oli niin voimakas, Kaikkonen pyysi miestään laittamaan Facebookin Lahti-ryhmään varoituksen.

– Ensimmäinen ajatus siinä vaiheessa oli, että onneksi meillä ei ollut lasta tai koiraa mukana, koska jos aikuisena ja pärjäävänä ihmisenä tuntuu, ettei tiedä mitä tekisi, ja ratkaisu on juosta liikenteen ja autojen sekaan, niin en voi kuvitella mitä tää tilanne olisi lapsille.

Omia jälkiä pitkin palaaminen voi pysäyttää hyökkäyksen

Heinolan lintuhoitolan päällikkö Tuuli Salmi arvioi, että linnut ovat hyökänneet joko suojellakseen poikasia, jotka ovat pesässä tai maan tasalla pensaikossa. Varikset voivat pesiä hyvinkin kaupunkimaisessa ympäristössä.

– Varikset eivät pidä ihmistä niin suurena uhkana, etteivätkö ne puolustaisi pesäänsä itseään isompaa vastaan, Salmi toteaa.

Jos poikaset liikkuvat jo pesän ulkopuolella, varikset saattavat jäädä seuraamaan läheltä kulkevaa ihmistä. Siksi hyökkäyksen kohteeksi joutuva saattaisi päästä tilanteesta perääntymällä siihen suuntaan, josta on tullutkin, Tuuli Salmi vinkkaa.

Korppien hän on havainnut ymmärtävän, että ihmisen kädet ovat tarttumista varten. Siksi Salmi arvelee, että muutkin varislinnut saattaisivat kavahtaa, jos ihminen nostaa pään päälle omat kätensä kämmen ylöspäin. Jos paikan tietää etukäteen, voi pesän puolustajiin varautua etukäteen.

– Ainahan voi ottaa myös sateenvarjon mukaan. Se saattaa säikäyttää linnut, Salmi sanoo.

Varis varoittaa raakkumalla

Linnut myös pitävät yleensä varoitusääntä ennen hyökkäämistä. Varis saattaa raakkua höyhenet pörröllä. Monille on tuttu myös räkättirastaan kiivas räkätys, kun pesä on uhattuna.

– Siitä voisi olla apua, että ihmiset seuraisivat pesimäaikaan, mitä luonnossa tapahtuu. Lintukin pyrkii viimeiseen asti välttämään hyökkäämistä, Heinolan lintuhoitolan päällikkö Tuuli Salmi toteaa.

Katariina Kaikkonen on tottunut esimerkiksi omalla pihallaan räyhääviin lokkeihin, mutta varisten reaktiota hän ei osannut odottaa kävellessään ja kuunnellessaan äänikirjaa kaikessa rauhassa.

– Minulla on ystävä, joka pelkää lintuja. Soitin hänelle ja totesin, että tiedätkö mitä, olet aina ollut oikeassa ja minä olen ollut väärässä, hän naurahtaa.

Suosittelemme