Viikonloppuna nähdään todellinen jännitysnäytelmä vihreiden puoluekokouksessa, jos Ylen tuoreinta kyselyä vihreiden vaikuttajille on uskominen.
Ylen kyselyssä Saara Hyrkkö ja Sofia Virta ovat yhtä suosittuja vihreiden seuraavaksi puheenjohtajaksi, kun asiaa kysytään puolueen kansanedustajilta, EU-parlamentaarikoilta, puoluehallituksen sekä puoluevaltuuston jäseniltä ja varajäseniltä.
Molemmat saavat kyselyssä hieman yli 45 prosentin kannatuksen, kun taas hieman yli kahdeksan prosenttia vastanneista ei vielä tiedä kantaansa.
Saara Hyrkön kannattajat korostavat tämän kokemusta eri johtotehtävissä, kun Virran valintaa perustellaan esiintymistaidoilla ja kyvyllä houkutella uusia äänestäjiä puolueeseen.
– Saara Hyrkkö on ehdokkaista johtamiskokemukseltaan selvästi kokeneempi ja osaavampi. Saara on osallistunut puolueen työhön aktiivisemmin, ja hänellä on selkeämpiä näkemyksiä tarvittavaan muutokseen, yksi Hyrkön kannattajista sanoo.
– Sofia Virta on erittäin karismaattinen esiintyjä. Hänessä on samantapaista potentiaalia kuin Li Anderssonissa (vas.) ja Sanna Marinissa (sd.), ja hän puhuttelee laajaa kannattajakuntaa eri taustoista ja vaikeiltakin elämänpoluilta. Sofia laajentaisi puoluetta eniten, Virran kannattaja puolestaa perustelee näkemystään.
Yle lähetti kyselyn 107 vihreälle vaikuttajalle, joista 70 vastasi maanantaihin mennessä.
Kyselyn tulos on suuntaa-antava, sillä vihreät valitsee uuden puheenjohtajan neuvoa-antavan jäsenäänestyksen avulla. Vihreillä on hieman yli 8 000 jäsentä ja jokainen heistä voi äänestää vaalissa.
Puoluekokous noudattanee jäsenäänestyksen tulosta, jos äänestysaktiivisuus nousee yli 50 prosenttiin.
Tutkija odottaa tiukkaa kisaa
Vihreitä tutkinut Helsingin yliopiston yliopistotutkija Jenni Karimäki odottaa vihreiden puheenjohtajavaalista tiukkaa kisaa.
– Pari viime kertaa puheenjohtaja on valittu yksimielisesti. Nyt on pitkästä aikaan vuorossa vaali ja vaalit ovat aina yllätyksellisiä. Odotusarvo on, että voi olla tasainen kisa, Karimäki sanoo.
Karimäki muistuttaa, että puoluekokouksessa valitaan myös uudet varapuheenjohtajat, puoluesihteeri ja puoluevaltuuston puheenjohtaja.
Kaikki kyselyt eivät ole kuitenkaan povanneet tiukkaa puheenjohtajakisaa. MTV:n sunnuntaina julkaiseman kyselyn mukaan vihreät olisivat kallistumassa Sofia Virran puolelle.
MTV:n mukaan 52 prosenttia vihreiden piiripäättäjistä kannattaa Virtaa, kun Hyrkön puolelle asettuu 25 prosenttia vastaajista. Loput eivät olleet lukinneet kantaansa.
Ero Ylen kyselyyn selittyy vastaajilla. Ylen kyselyyn ovat vastanneet piirihallitusten sijaan kansanedustajat, EU-parlamentaarikot, puoluehallituksen jäsenet ja puoluevaltuustoon kuuluvat vihreät. Ylen vastaajajoukko on lähempänä puolueen johtoa, eli niin sanottua puolueen eliittiä.
Karimäen mukaan vihreiden päättäjät ovat usein yllättäneet politiikan seuraajia. Tällä kertaa molemmat ehdokkaat ovat toisen kauden kansanedustajia, mutta Hyrkkö on aiemmin toiminut puoluehallituksen jäsenenä.
Moring on suosikki puoluesihteeriksi
Monimuotoiset perheet -verkoston johtava asiantuntija Anna Moring on Ylen kyselyyn vastanneiden vihreiden suosikki seuraavaksi puoluesihteeriksi.
Joka toinen vihreä vaikuttaja valitsisi Moringin, kun taas Ellun kanojen viestintäkonsulttia Jaakko Mustakalliota kannattaa hieman useampi kuin joka viides vastannut.
Kolmantena kisassa on Ammattiliitto Pron yhteiskuntasuhteiden asiantuntija Sonja Raitamäki ja neljäntenä vihreiden kunta- ja alueasioiden suunnittelija Aleksi Mäntylä.
Karimäki pitää luontevana, että puolue valitsee samaan aikaan sekä uuden puheenjohtajan että puoluesihteerin.
– Meidän poliittisessa kulttuurissa on vakiintunut viime vuosikymmeninä tapa, että puheenjohtaja ja puoluesihteeri muodostavat jonkinlaisen aisaparin. Usein käy niin, että uusi puheenjohtaja ja puoluesihteeri aloittavat työnsä yhtä aikaa ja vievät näkemystään eteenpäin, Karimäki toteaa.
Vihreät on uuden alun tarpeessa, jos asiaa heijastelee eduskuntavaalitulokseen. Puolue kärsi kevään vaaleissa historiansa suurimman tappion.
Herättikö artikkeli ajatuksia? Voit kommentoida sitä 6.6.2023 kello 23 asti.